Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

31.1.2017

Auttamalla saatat myös mahdollistaa

Asia on kimurantti, koska riippuvuudesta riippumatta auttaja(t) saattaa vahingossa myös mahdollistaa riippuvuudesta kärsivän alkoholi-, huume- tai peliriippuvuuden säilymistä sellaisenaan. Tai jopa pahentaa sitä.

Eihän auttava taho -oli se sitten perheenjäsen tai joku ulkopuolinen, sitä tarkoituksella tee, mutta niin siinä saattaa käydä. Puhun vain omasta kokemuksesta. Itselle on niin käynyt. Olen riippuvuuden huutaessa pääkopassa lainaillut rahaa ja liian usein ne meni huumeisiin tai tälleen myöhemmin nettikasinoihin. Se on tai oli sääli, koska enhän siinä minä edes lainannut rahaa vaan se minun riippuvuuspersoona. Ensin huumepersoona ja myöhemmin pelaajapersoona ja koska olen taitava manipuloimaan, käytin sitä taitoa valitettavasti surutta hyväkseni. Avopuolisoni on monesti sanonut, että ei, sinä et ole nyt se Sami jonka tunnen vaan nyt on talossa sinun pelaajaminäsi. Olen alkanut itsekin sitä tunnistamaan, mutta tilanteen ollessa päällä, en toistaiseksi ole sitä huomannut. Vain vasta jälkeenpäin on tullut ajateltua, etten mä siinä sitä rahaa kinunut tms vaan ihan kuin toinen Sami niin olisi tehnyt. Uskon tähän ja pidän sitä erittäin todennäköisenä.

Muistaakseni kirjoittelin aikoinaan Vuodatuksen puolelle jostain kriminaalipersoonasta tms ja löysin silloin asiasta painavaa faktaa tueksi omille aavistuksilleni. On olemassa toden totta sellainen pikkujuttu, että mm. huumeet kyllä muokkaa ihmistä ja sen persoonaa ihan kiitettävästi.

Riippuvuus Kuva: Hawaii Public Radio


Se mitä mun mielestä pitäisi auttajien tehdä säntillisesti on se, että jos päättää auttaa, ei anna rahaa missään tapauksessa ellei ole takuuvarmaa, että se menee juuri sinne minkä vuoksi yleensä on velkaa tekemässä, mutta noin muuten, ei koskaan rahaa tilille tai käteen. Ennemmin ostaa kaupasta ruokaa ja muita juttuja kuin antaa kaksikymppisen omaan käyttöön. Onhan se holhoamista, kyttäämistä ja ties mitä, mutta joskus niin on vain tehtävä. Eihän se loputtomiin kestä, varsinkin jos ihminen on selkeästi toipumassa riippuvuudestaan. Kaikki on väliaikaista taidetaan jossain laulussakin laulaa ja niinhän se myös on.

Meillä täällä homma menee nyt silleen, että avopuoliso pitää hallussaan mun pankkikorttia ja avainlukulistaa ja vain pyytämällä saan ne itselleni joksikin aikaa kunnes taas takavarikko koittaa, viimeistään yötä vasten. Näin on nyt tehtävä ja tämä kestää X ajan, mutta toivon mukaan ei loputtomiin. Missään vaiheessa päivää ei saa käydä niin, että olen yksinään tunnuslukujen ja korttien kanssa vaan ne kyllä viedään ennenkuin yksin himaan jään. Vasta sitten, kun varmasti olen peliriippuvuuden yläpuolella voidaan harkita kortin ja avainlukulistan takaisin palauttamista eli siihen menee nyt aikaa, mutta tää on vaan tehtävä. Eihän avopuolisokaan tästä tykkää ja hän kokee tämän holhoamiseksi ainakin ja muutenkin hieman ahdistavaksi, mutta kumpikin on nyt sitoutunut sovittuun juttuun ja näillä mennään ainakin kevätkausi. Kumpikin tietää mitä tehdä ja miten asia menee ja se on täten molemmille selkeä juttu.

Ja muista; Älä mahdollista