Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

24.1.2017

02.03.2006...

...Oli päivä jolloin tuli totaalinen stoppi, totaalinen hajoaminen pirstaleiksi. Tapahtui jotain mitä en käsittänyt seuraavaan kahdeksaan vuoteen ollenkaan. Jotain, mistä en osannut päästää irti. Jotain, minkä käsitin vasta vuosia myöhemmin. Yli 8 vuotta myöhemmin.

Menetin yhden parhaista ystäväni traagisesti...

Jussi


Kerron nyt hänestä. Jussi oli mun ystävä jo lapsuudesta. Ehdin tuntea hänet noin 17 vuotta. Jokunen kilometri tuli siis yhdessä tallattua. Ja sekoiltua. Ja ennen kaikkea, tuli pidettyä yhdessä hauskaa. Me oltiin kuin veriveljiä.

Mä muistan, kun olin 6-vuotias ja kun vanhemmilla tuli ero ja me "Daltonin" veljekset muutettiin Valtimolta Nurmekseen äidin mukana. Asuttiin ensin Laamilassa, muistaakseni kolmisen kuukautta, kunnes sitten jossain vaiheessa isä tuli takaisin saman katon alle ja muutettiin Hyvärilään. Siellä minä sitten tutustuin häneen. Oli naapurin poikia. Jussi yhdessä nuoremman veljensä kanssa leikki ja pelasi minun ja kahden nuoremman veljeni kanssa. Käytiin samaa ala-astetta, minä luokan ylempänä. Me ei silleen kovin läheisiä peruskoulun aikana oltu, hänellä oli omat kuviot ja kun me perheen kanssa rakennettiin omakotitalo muutaman kilometrin päähän, yhteydenpito väheni. Jo peruskoulussa hän erottui hyvin persoonallisena pojan kolttiaisena. Omat jutut ja kuviot. Todella.

Huumeet tuli kuvioihin


Mennäänpä muutama vuosi eteenpäin aina vuoteen 2000. Kun minä itse aloin polttamaan pilveä, olisiko ollut toinen kerta kun sitä vailla olin, törmättiin sattumalta toisen kaverin kanssa dösäpysäkillä häneen. Jussi oli pilven hakureissulla ja hän hankki kukkaa ja mentiin erään toisen henkilön luokse polttelemaan sitä. Silloin vedin ekaa kertaa älyämpäristä. Se oli siis ylipäätänsä toinen kerta elämässä, kun koskin kannabikseen. Toinen kerta siis kun polttelen ja heti kukka-hasis -kombo, älystä. Ja kyllä, hetulaan kiipesi vähän liiankin nätisti. Mutta sinä iltana kirjoitettiin tarinan ensimmäinen sivu minun ja Jussin yhteiselle matkalle, yhteiselle elämän seikkailulle joka valitettavasti loppui aivan liian aikaisin.

Meistä tuli uudelleen kaverit. Tuossa paikassa missä minäkin kävin myssyillä, siellä sitten yhtenä toisena iltana tapahtui kaikkea ihmeellistä ja rajua. Jussi oli paikalla osasyyllisenä, itse en ollut silloin siellä. Kännissä ja kamoissa porukka oli sitten tapellut tosi rajusti, meidän jengin sanoin "ghettoheaven" siis. Jätkät oli tapelleet mm. veitsien kanssa ja hyvä, ettei kukaan kuollut, vaikka valkoiset betoniseinät oli värjäytynyt yltäpäältä verestä. Lukuisilla tikeillä ja teho-osasto keikalla osa selvisi. Seuraavana vuonna Suomen yleisenä hätäkeskuspäivänä eli 11.2.2001 kuoli sitten kaveri yliannostuksen seurauksena, sama jannu jonka luona olin vedellyt älystä pääni total stop -tilaan. Elämä on todellakin ironista. Olin just tutustunut häneen ja sit se olikin kuollut.

Ystävyys tiivistyy entisestään


No yhä enemmän ja enemmän mä aloin hengata Jussin kanssa. Oikeastaan me hengattiin jatkuvasti samoilla mestoilla. Ajeltiin autolla ja vedettiin sitä mitä sattui sinä päivänä olemaan. Hänen kanssa koskaan ei ollut tylsää. Se kyllä keksi aina jotain, monesti sellaista mistä löysi itsensä putkasta ja myöhemmin käräjiltä.

Kerron nyt yhdestä tarkemmin.

Nurmeksesta Joensuuhun


Oli Juhannusaatto ja oltiin Nurmeksessa. Mulla oli silloin Joensuussa kämppä luotikujalla Jussin serkun kanssa. 3 kk me siinä asuttiin ja sit lennettiin pellolle. Luotikujalta. Joensuulaiset tietää. Se on nimittäin jo tiukka saavutus, etenkin kun oli vuosi 2004 ja meno niillä kulmilla kohtuu villiä noin muutenkin. No enivei, oltiin Nurmeksessa ja siinä sitten muutama ketola lätkää (Hasis) ja piriä taskussa funtsittiin, että lähdetään Joensuuhun juhannukseksi. Ajeltiin piripäissään kohti Joensuuta. Piriä kun virtasi veressä, niin matka taittui reiluun tuntiin (normaalisti 1,5h - 2h). Matkan aikana meinasin törmätä hirvi pariskuntaan. Onneksi just silloin en lähtenyt ohittamaan autoa vaikka meinasin, vaan maltoin mieleni ja hetken päästä kaksi hirveä oli vastaantulijoiden kaistalla.

Kun päästiin Joensuuhun, mentiin mun kämpille. Piripussi hyllyyn piiloon ja lätkät kanssa. Paitsi myöhemmin ongelmia tuottanut 0,2g pikku hasamuru. Sanoin kyllä hänelle, ettei me tarvita nyt lätkää kun pöristään pirin voimalla näin hyvin. Vedettiin viivat lasipöydältä (klisee) ja lähdettiin keikkailu mielessä ajelemaan kohti teollisuusaluetta. Jussi nyt otti kuitenkin sen pikku hasapalan mukaan vaikka vastustinkin asiaa.

Teollisuusalue


Ajeltiin sitten siellä Tokmannin kupeessa kun tuli risteys. Ajoin ensin ohi, mutta sivulle katsoessani huomasin kaksi yksinäistä autoa parkissa. Liinat kiinni, pakki silmään ja sinne missä nämä autot oli. Menin täysillä niiden väliin. Jussi hyppäsi autosta pois, minä jäin autoon. Hänen tonkiessa Saab merkkistä autoa, minä yht'äkkiä huomasin minne oltiin menty. Nimittäin naaman edessä luki "Vartiointiliike"...

Suomen tyhmimmät rikolliset -ohjelma, täältä tullaan!


Hyppäsin autosta heti pois, kun tajusin, että me ollaan perkele vartiointiliikkeen pihassa. Jussi oli päällään siellä Saabissa, kun huusin sille, että "Nyt lähdetään vittuun täältä! Me ollaan vartiointiliikkeen pihassa!". No hän tuli autosta ulos, mutta samalla vartija saapui vartiointiliikkeen sisätiloista ja me jäätiin rysän päältä kiinni. Se oli katsellut kamerasta meidän touhuja jonkin aikaa, kunnes päätti tulla meidän luokse. Kun se tuli pihalle sieltä liikkeestä, niin se meinasi oikeasti pieksää meidät. Huusi ja uhkaili, että "pitäis vedellä pampuilla koteloon tuollaisia paskoja!". Sit se soitti kytät. Pisti meidät istumaan nurtsille ja siinä me piripäissään sitten koitettiin puhua ittemme pois tilanteesta. No ei päästy. Hetken kuluttua tuli kytät, kumin vinkuminen kuului jo kaukaa. Ne kaahas täysillä siihen. Sit tutkittiin taskut ja se perhanan 0,2g lätkäpala löytyi kaverilta. Ei aikaakaan, kun havahduin siihen, että olin alasti kyttiksellä tekemässä jotain vitun kyykkyliikkeitä. Mulla ei ollut kamaa mukana, joten taskut tyhjäksi ja putkaan. Kaveri oli jo omassa yksiössään. Kaveri piirteli siellä ja kirjoitti elämän tarkoituksen paperille, kevyttä kauraa. Se oli tajunnut pyytää kynän ja paprua. Minä en tajunnut, mutta jotain muuta mulla oli. Ne kytät ei sittenkään olleet ihan kaikkea löytäneet mun taskuista. Sinne oli jäänyt yksi irtonainen avain. Kun sen löysin, niin oli selvää, miten kulutan aikani kopissa. Nukkumisesta, kun ei tullut mitään. Kirjoittelin sillä avaimella viestejä tulevaisuuteen putkan oveen muille kohtalotovereille. Sain siitä kuitin kytiltä, kun tulivat hakemaan kuulusteluihin: "Joku on näköjään piirrellyt vasta maalatun oven täyteen". Eipä siinä. Perus kuulustelut*, mukavan oloinen poliisi se oli. Me oltiin siis Jussin kanssa valvottu koko yö putkassa, toinen kirjoitti elämän tarkoitusta paperille, toinen kirjoitti avaimella putkaan oveen viestejä tulevaisuuteen. Poliisi vaan totesi hyvin tuttavallisesti, että "Jussilta löytyi vähän pilvee. Jatkakaahan juhannuksen viettoon. Olette tulevan illan tarkkailussa. Olkaahan kunnolla!".

Pihalle päästyä pihalla odotti hirmu helle. Ei rahaa, ei kyytiä autolle joka jäi toiselle puolen kaupunkia. Käveltiin sitten nestehukan partaalla sinne teollisuusalueelle. "Oijottiinkin" hieman ja hetken oltiin jopa eksyksissä. Autolle kun lopulta selvittiin, etupenkillä ollut viinapullo, jossa oli vettä, kyllä muuten kelpasi, vaikka se tyyliin melkein kiehui siellä.


Lopun alku


Mennään sitten vuosi taas eteenpäin. Vuosi on siis 2005 ja on kevät. Ajeltiin autolla täysin pilvessä kaikki, kunnes yht'äkkiä Jussi alkoi valtoimenaan itkemään. Siihen ei ollut varsinaista syytä edes. Paitsi elämä, se huumehelvetti, äidin menetys pari vuotta aikaisemmin joulun alla ja sen elämäntyylin tuomat sivuvaikutukset. Kuten mt-ongelmat. Ja se loputon taistelu irti huumeista. Ehkä se oli se syy itkulle ja sille hajoamiselle. Mutta silloin en tajunnut sitä. Ei tajunnut kukaan mukaan siinä autossa. Ja jo hetken päästä hän kasasi itsensä, alkoi nauramaan ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mä jäin sitä kuitenkin miettimään. Pitkäksi aikaa.


Syksy 2005


Jussi oli muuttamassa pois Nurmeksesta. Muistan sen päivän, kun pakattiin mun autoon hänen kaikki kamat mitä sillä oli. Muistan tumman puvun takin roikkuneen rallikahvassa, kun ajeltiin kohti Nurmeksen juna-asemaa. Kun oltiin viety kaikki junaan, oli hänen aika lähteä. Toivotin hänelle onnea Vantaalle ja sanoin, että pitää ittensä miehenä. Kun Jussi meni junaan, jäin asemalle katsomaan kun juna lähti. Se oli viimeinen kerta kun näin hänet. Silloin en sitä tietenkään tiennyt.

Maaliskuu 2006


On 1.3.2006. Olen himassa, kun yht'äkkiä Jussi soittaa. Kysyi paria kymppiä lainaan, mutta ei mulla ollut lainata. Olisin kyllä lainannut jos olisi ollut mistä lainata. Puhuttiin sitten niitä näitä ja hän kutsui minut kylään ens kuussa, kun saavat tyttöystävänsä kanssa oman kämpän. Hän vielä korosti sitä, että minä kans tulen enkä vain lupaile. Lupasin tulla, olihan viime näkemisestä aikaa jo puoli vuotta. 2.3.2006 sain tekstarin häneltä jonka muistan vieläkin, siinä luki näin: "Sori oon myöhässä. Oon tulossa!". Selvästikään viesti ei ollut mulle tarkoitettu, joten laitoin hänelle tekstarin takaisin, että taisi mennä väärään numeroon. Kello oli tällöin n. 14-15 iltapäivällä. Sen jälkeen en enää koskaan kuullut hänestä. Sinä iltana se nimittäin tapahtui.

Kun menetetty menettää


3.3.2006 puhelin soi juuri, kun olen hakemassa nuorinta veljeäni koulusta. Sieltä soitti Jussin serkku, sama kaveri jonka kanssa meillä oli se kimppakämppä luotikujalla. Muistan puhelusta ainoastaan alun. Hän kertoi, että Jussi on tippunut viime yönä jostain korkealta. Ja on kuollut. Kuollut...

Sen jälkeen en muista mitään siitä puhelusta. Veli tuli kyytiin, pikkusisko jo oli. Kerroin heille itkun sekaisin tuntein, että Jussi on vissiin kuollut viime yönä. Sitten ajoin niin paljon kun autosta lähti kohti kotia. Menin sisälle, aloin rullaamaan sätkää keittiössä jossa isä oli tekemässä ruokaa. Sanoin isälle mitä oli tapahtunut. Se ei aluksi uskonut. Sanoin sille, että "näyttääkö siltä, että nyt valehtelen?". Olin kalpea kuin haamu, ääni värisi ja kädet tärisi. Sanoin isälle, ettei tää vittu voi olla totta. Pakko soittaa Jussin broidille. Soitin sille varmistaakseni asian. Siitä puhelusta tuli painajainen.

Jussin velipoika ei tiennytkään koko jutusta mitään. Kun kysyin siltä oliko hän kuullut Jussista huonoja uutisia, niin hän ei ollut. Siinä vaiheessa mulla katosi ääni ja lähes tajunta meni. Olin sen hetkisen elämän pahimman puhelun äärellä. Miten sanoa, että veljesi on kuollut? Sain sen sanottua, änkyttämällä ja sopertamalla. Hän meni täysin sekaisin ja paniikkiin. Sanoi, että soittaa isälleen ja kysyy onko tuo juttu totta. Sanoi soittavansa sitten minulle. Hetken päästä soi puhelin. Kyllä, se oli totta. Silloin hajosin, murruin pääni sisällä täysin. Olin menettänyt yhden parhaimmista ystävistäni. En tiennyt miten tästä eteenpäin, mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hyvä ystäväni tuli samalla käymään meillä. Pelaamaan änäriä pleikkarilla. Kerroin sille mitä oli tapahtunut. Ei sitä hirveästi kiinnostanut ja se sattui lisää. Piti sitten pelata. Ei siitä mitään tullut, kun en pystynyt keskittymään koko pelaamiseen ollenkaan.
Ystäväni oli juuri hypännyt kerrostalon katolta alas kuolemaan. Hän ei enää kestänyt sitä paskaa...

Jussin muistolle tehty maalaus seinässä Kuva: Omat arkistot


Vielä samana iltana olin partsilla tupakalla. Aivan paskana kaikesta. Katsoin ylös taivaalle ja näin vain yhden tähden. Se tähti oli Jussi. Näin mä uskon. Koitin mennä nukkumaan ja kun olin pitkälläni, Jussi kävi mun luona vielä kerran. Kävi sellainen hento tuulen henkäys ja hetken vielä tunsin hänet. Parin viikon päästä oli hautajaiset. Koko tämän kahden viikon aikan olin lopulta jo täysin varma, että tämä on joku sairas läppä ja, että kun menen hautausmaalle, niin hän onkin vastassa ja nauraa mulle, että menitpäs lankaan. Uskoin jo tähän ja sitä kyllä toivoinkin. Kärsin tuolloin huumeiden lopetuksen jälkeisistä harhoista muutenkin. Kunnes se totuus iski vasten kasvoja. Näin Jussin broidin ja isänsä kappelin ovella. Sillä sekunnilla tajusin, ettei tämä olekaan mikään sairas läppä vaan hän on todella kuollut. Kappelissa lähes kaikki itki, mutta minä en siihen pystynyt. Olin vain pää alaspäin ja surin pään sisällä.

Arkku sitten vietiin hautausmaalle. Jussi haudattiin äitinsä viereen. Kävin viimeisen kerran hänet siinä hyvästelemässä, heitin hiekkaa ja menin sivummalle. Olin ihan rikki. Mutta itkua en saanut pihalle vaikka niin halusinkin. Ei vaan tullut.

Toisinaan mulla on tosi kova ikävä häntä. Vaikea päästää irti. Enkä mä koskaan unohda sitä kuinka tärkeä sinä minulle olit. Ja kuinka tärkeä minä sinulle olin. Nähdään rakas ystävä. Olit mulle kuin velipoika.

"I got your name tated on my arm" @Tupac - Life goes on Kuva: Omat arkistot/Oma iho

* Käräjäoikeus haki minulle ehdonalaista ja Jussille vankilatuomiota kovana varkauden yrittämisestä ja huumausainerikoksesta. Jussi oli koevapaudessa istuttuaan Keravan nuorisovankilassa 8 kk ja koeajan aikana, kun ei saisi rikoksia tehdä. No selvittiin molemmat jollain reilun sadan euron sakoilla. Jussi sai pari kymppiä kovemman, koska se pikku biitti Hasista löytyi taskusta.

Lepää rauhassa ystävä rakas Kuva: Omat arkistot


Kirjoitus on alunperin julkaistu 25.08.2014 osoitteessa  helvetistataivaaseen.vuodatus.net/lue/2014/08/kun-menetetty-menettaa otsikolla "Kun menetetty menettää".