Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

28.12.2016

Yhteenveto vuodesta - Pimeydestä kirkkauteen

Tämä vuosi oli melko vaikea henkisellä tasolla vaikka paljon hyvääkin mahtui vuoteen. Tässä katsaus kuluneeseen vuoteen:

1. neljännes


Vuosi alkoi merkittävällä saavutuksella, kun ilman huumeita tuli 5 vuotta täyteen. Irti Huumeista ry teki minusta sion jutun heidän lehteensä ja olihan siellä myös YADin sivuilla julkaistu "viisi vuotta kuivilla" kirjoitus sekä samainen kirjoitus Hidasta Elämää sivulle. Annoin myös haastattelun entisen kotikaupunkini lehteen, jossa julkaistiin koko aukeaman kokoinen juttu minusta. Nämä neljä asiaa olivat varmaan ainoita valopilkkuja muuten pään sisäiseen pimeyteen. Aloin syrjäytymään enkä enää liikkunut oikeastaan minnekään. Möllötin vain sisällä ja aivot tuotti valitettavasti paljon harhaisuutta joka sitten kuormitti ihan liikaa enkä senkään vuoksi oikein kyennyt mihinkään. Aloitus vuodelle oli siis valitettavan synkkä vaikka noita ilahduttavia juttuja tapahtuikin.

2. neljännes


Tämä piti sisällään kaksi mahtavaa reissua. Voitin ensin matkan kahdelle Pietariin jääkiekon MM-kisoihin sisältäen 5 yötä hotellissa, viisumit, matkat ja kolmeen Suomen peliin liput. Taisinpa samaisella reissulla kosia kihlattuani lätkämatsin jälkeen hotellihuoneessa, ja vastaushan oli myönteinen. Alunperin mun piti kosia samana päivänä siellä hallilla kesken ottelun siten, että se olisi hallin isolla näytöllä näkynyt, mutta tämä suunnitelma meni hitusen pieleen vaikka kaikkemme tehtiin, että olisi onnistunut. No pääasia, että kosin ja vastaus oli kyllä. Toivottavasti häitä tanssitaan tulevana vuonna :)

Taisi selfietä ottaessa olla peli just alkamaisillaan. Kuva: Omat arkistot


Se toinen reissu oli sitten tuettu loma koko perheelle. Oltiin viikko Kuopion Rauhalahdessa täydellisellä ylläpidolla. Sai syödä, juoda ja uida niin paljon kuin kerkisi. Itsellä tosin meni kyseinen viikko hieman vituiksi, koska juuri silloin lopetin Citalopramin syömisen ja tämän lääkkeen aiheuttamissa refloissa sitten kärsin käytännössä koko tuon viikon. Ja seuraavan. Ja sitä seuraavan. Tätä kärsimystä kaikkine sähköiskuineen käsissä ja jaloissa + karmean vitutuksen säestämänä kesti muuten erittäin kauan. Kuten tästä myös kirjoitinkin, ei SSRI-lääkkeen alasajo siten, että sen pysäyttää seinään tuosta noin vaan ollut välttämättä paras idea, mutta onneksi se on takana eikä lääkkeelle ole ollut tarvetta. Olin siis oikeassa siinä, että ko. lääkettä söin varmaan alusta saakka ihan turhaan.

3. neljännes


Tämän neljänneksen aikana tein ehkä vuoden parhaan päätöksen. Lopetin rahapelaamisen, seinään niin kuin mulla näköjään on tapana. Tarkennan sen verran, että vedonlyönti jatkuu kyllä edelleen, mutta sepä ei ongelma koskaan ole ollutkaan, mutta loppui nuo tuplapottien ja netissä kasinoiden pelaaminen. Tuo peliongelma oli viedä meidät kaikki hatelikkoon ja kuten avopuoliso marraskuisessa kirjoituksessaan mainitsi, mentiin koko poppoo jo jatkoajalla. Toinen, oikeastaan yhtä hyvä päätös, tehtiin myös elokuun aikana. Silloin päätettiin, että nyt riittää tämä Suomessa vallitseva paska, mitä tuli vähän joka suunnalta niin meille suunnattuna kuin yleisestikin ottaen. Me päätettiin muuttaa Espanjaan niin nopeasti kuin vaan saadaan asiat jiiriin Suomen päässä. Syyskuussa vietettiin mun rakkaan esikoisen 1-vuotisjuhlia ja kutsuttiin paikalle kaikki ne rakkaan läheiset jotka haluttiin ja taisi kaikki päästäkin. Aivan loistava päivä ja sillä hetkellä mä tajusin sen, että kuinka paljon meistä välitetään samalla haikeuden hiipiessä silmäkulmaan, koska kohta emme enää näkisi kuin harvoin.

Mahtui tälle neljännekselle myös surua, kun rakas Vili kissani jäi auton alle ja kuoli. Ehkä elämäni hirvein herätys oli se, kun emäntä tuli kertomaan tuon minulle. Siinä meni itkua vääntäessä pari päivää ja useamman viikon olin poissa tolaltani, niin paljon sattui. On ne nuo lemmikkieläimet vaan ärsyttävän rakkaita.

4. neljännes


Tämä neljännes alkoi mielenkiintoisesti. Samalla kun painettiin täyttä päätä asioita kuntoon, että päästään oikeasti muuttamaan marraskuun ensimmäinen päivä uuteen asuinmaahan, menin Kuopioon sillä oletuksella, että Freestyle-lehti tekee minusta haastattelun heidän tulevaan numeroonsa. Siis tällä oletuksella mä sinne menin, mutta perillä odottikin yllätys. Loistava sellainen. Kyseisen lehden toimituksesta saapui Mirkka Torikka joka kertoi mulle kahvikupin ääressä, että mitäs jos rupeaisit kirjoittamaan kolumnia heidän lehteensä? Olin ällikällä lyöty, otettu ja täynnä intoa ja sain jotenkin änkytettyä, että ilman muuta haluan! Uskomatonta. Siitä se sitten lähti ja näinpä kirjoitin ensimmäisen lehtikolumnin ikinä lehden kolmanteen numeroon. Seuraava tulee sitten helmikuussa ;)

Me painettiin oikeasti hikipäissäämme duunia Espanjan muuton ja uuden elämän eteen. Myytiin kaikki millä vähänkin arvoa tai jos ei mennyt kaupaksi (kuten vaatteita), niin annettiin ne eteenpäin. Pääasia meille oli, että päästään siitä kaikesta rojusta eroon ennen deadlinea. Ja lopulta päästiinkin, ison sohvan hakivat lähtöaamuna joten tiukille se meni. Huomattiin siinä samalla, että kuinka vähällä sitä ihminen todellisuudessa tulekaan toimeen. Me elettiin viimeiset viikot tosi vaatimattomasti, rahaa säästäen sekä koska sitä tavaraa piti myydä hyvissä ajoin, niin aika paljon asunnosta puuttui kaikkea mihin oli tottunut (kuten telkkariin jne), mutta me selvittiin, aika helpostikin.

Olin myös sopinut Reunamedian kanssa haastattelun Helsingin päähän päivää ennen koneeseen nousua. Niinpä juttu tehtiin Vantaalaisessa hotellissa, otettiin kuvia ja se oli siinä. Juttu muuten julkaistaneen tammikuun aikana heidän sivuillaan. Kun marraskuun ensimmäinen päivä koitti, oli varmaan kaikki maailman perhoset vatsassa. Jännitti jo pelkkä lentäminen, mutta myös se, että tässä niinkun tosissaan ollaan nyt muuttamassa kauas pois Suomesta. Uusi elämä ja sen tuomat mahdollisuudet jännitti, mutta ilman muuta hyvällä tavalla. Ja nyt sitä ollaan täällä. Kohta jo kaksi kuukautta oltu. Onneksi tämä Espanja ja aurinkorannat oli juuri sitä, mitä toiveissa ja odotuksissa oli. Ei tullut siis pettymystä.

Costa Del Sol Kuva: Omat arkikstot


Sain myös yllättäen fb:ssä yksityisviestiä freelancer toimittajalta joka kysyi, olisinko halukas kirjoittamaan heidän ihan kohta julkaistavalle uudelle mediasivulle. Olin oikeastaan heti "I'm in" ajatuksella ja näinpä jatkossa kirjoittelen myös sabotage.fi sivulle perustetussa blogissa "Varjoista valoihin" yhdessä yhden toisen ihmisen kanssa. Ei ole enää montaa yötä (01.01.2017) ja sitten aukeaa sivut kaikille. Tulen tuosta vielä erikseen jakamaan linkkejä jahka vuosi vaihtuu ja systeemit tulee eetteriin. Olen erittäin innoissani tästä, koska on aika siistiä olla mukana alusta saakka jossain uudessa, selkeästi potentiaalisessa jutussa.

Tämmöinen tämä kulunut vuosi sitten oli. Oikein paljon onnea ja rakkautta kaikille tulevalle vuodelle, itsellä tämä kirjoittelu taitaa kohta oikeasti muuttua työksi ja se ei haittaa! :)

22.12.2016

2175 päivää ilman laittomia huumeita

Päivälaskurini ohjelmalla laskin, että tosiaan 2175 päivää olen ollut ilman laittomia huumeita. Tuo sivu on muuten tosi kätevä tämmöisille päivälaskuille. Tuo 2175 päivää on lähes 6 vuotta, 71 kuukautta, 310 viikkoa, yli 52000 tuntia ja 3,1 miljoonaa minuuttia. Aika paljon.

En muuten uskonut hetkeäkään lopetettuani, että tämmöiseen pystyisin. Otin päivän tai oikeastaan hetken kerrallaan. Voisi sanoa, että alkuaikoina selviydyttiin tunti kerrallaan. Mitään en itselleni tai muille luvannut. Kun subutexia viimeisen kerran nokkaani vedin, ajattelin, että tämä koko aikuisiän kestänyt urani narkomaania taisi tulla tiensä päähän. Ajattelin, että näissä pelkotiloissa ja krampeissa, rahattomana voisin yrittää olla ilman. Ajatusta säesti se tosi seikka, että vain muutamia kuukausia aikaisemmin olin ajanut 120km/h rekan alle tarkoituksena päättää kurja elämä siihen sekuntiin. Että silleen läheltä liippasi. No epäonnistuin ja sitä jos mitä kirosin pitkän pätkän. Varmaan ne ensimmäiset 2 vuotta mietin ja mietin, että mikä tarkoitus tällä oli. Miksi selvisin? Miksi olen elossa? Eihän mun pitäisi eikä näin pitänyt muutenkaan käydä. Ei mun pitäisi olla enää elossa. Haukuin mielessäni monta kertaa yläkerran ukon ja mietin, että aika ankara osaa Jumalakin olla, koska minut jätti henkiin vasten kaikkia todennäköisyyksiä. Mietin sitä, että eikö perkele sekään vielä riitä tässä mun paskassa elämässä, että kokeilin tietämättä mihin ryhdyn kovia huumeita, jäin koukkuun ja kärsin, kärsin ja kärsin. Vuosia. Ja sitten kun itse on siinä pisteessä, että nyt vittu riitti, niin epäonnistun siinäkin?!? Mietin sitä, miten säälittävä mun elämä voi ollakaan...

Mun piti kuolla 6 vuotta sitten, mutta tuotakin enemmän mun piti selvitä.

Nyt minulla 1v 3kk vanha tytär. Olen isäpuoli kahdelle mahtavalle muksulle. Minulla on aivan paras avovaimo. Minulla on minun perhe, niin tämä oma kuin se kaikista paras, yhdessä kasvettu perhe, johon kuuluu isä ja sisaret. Tämä minä + 9 muuta ihmistä on kirjaimellisesti täyden kympin ryhmä. Mikään tai kukaan ei mene yli tai ohi tämän porukan. Itse olen kovasti perhekeskeinen ihminen ja olen aina viettänyt joulut ja juhannukset perheen kesken. Arvostan sitä yhdessäoloa tosi paljon. Isä veti yksin 5 lasta maailmalle eikä koskaan oikeastaan ole valittanut siitä. Uskon tuon olevan yksi niistä isoista syistä siihen, että miksi me olemme niin tiiviisti tekemisissä keskenämme edelleen, miksi me hitsauduttiin niin täydellisesti yhteen.

Pidän lisäksi tätä blogia josta lukuisat ihmiset on saaneet helpotusta omaan arkeen. Vertaistuki, se samaistumisen tunne. Se, että sä vaan nyökytät heti, koska ymmärrät ensimmäisestä sanasta lähtien mitä toinen puhuu. Minuun on ollut yhteydessä niin moni ihminen, että en ole pysynyt laskuissa enää pitkään aikaan. Eipä toki sillä, että olisin niitä koskaan laskenutkaan, mutta pointtina se, että olen jutellut milloin minkäkin kanavan kautta niin monen ihmisen kanssa, että tuosta jos mistä olen erittäin otettu. Se tunne kun suhun otetaan yhteyttä ja pyydetään apua, joko toisen puolesta tai yhteydenottaja pyytää itselleen apua. Mitä tehdä? - On aika monen yhteydenoton viimeinen kysymys. Tunnen tuolloin itseni tärkeäksi ja tuo tunne on ollut mun elämässä kovin harvinainen tunnetila. Vasta blogin myötä olen oppinut arvostamaan edes vähän sitä, että kuka olen ja sitä, mitä teen. Ja onhan blogi poikinut jo kolumnistin paikan sekä Freestyle-lehdelle että Sabotage nimiselle sivulle jotka aukeaa 01.01.2017 (stay tuned).

Asun myös nyt siellä minne sydän on vienyt mua jo viime vuosikymmenestä lähtien. Olen ollut aina vähän levoton sielu joka on halunnut nähdä maailmaa. Tämä on toinen kerta kun lähden Pohjois-Karjalasta muualle asumaan. Nyt vähän kauemmaksi kuin koskaan ennen. Vaikka tänne Espanjaan tultiinkin, tämä mun levoton sielu haluaa nähdä maailmaa varmaan entistä enemmän. Haluan reissata, ajaa route 66 läpi idästä länteen. Käydä Japanissa jonka koen sielun maakseni, sellaiseksi jonneka mennessä tuntuisi siltä kuin olisi kotiinsa tullut. Toinen vastaava on Tiibet. Siellä jos missä sielu lepäisi. Mutta joka tapauksessa haluan nähdä maailmaa ja jotenkin tuntuu siltä, että täältä Espanjasta käsin on helpompi lähteä kiertämään tätä planeettaa. Mutta kaikki ajallaan.

Vaikka välillä on vaikeaa, koen silti eläväni tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Koskaan ennen ei ole elämä tuntunut näin hyvältä kuin se nyt tuntuu. Laittomat huumeet ja rikokset on taakse jäänyttä elämää, mulla on mun iso ja rakastava perhe, mun koti on siellä missä mun on oikeasti hyvä olla ilman ahdistuksia ja hengitysvaikeuksia ja mä aidosti nautin kaikesta tästä mitä mulla nyt on.

Siksi olen elossa.

19.12.2016

Kun syyttäjäkään ei saanut mitään selvää

Tuleeko yllätyksenä jos sanon, että tämänkin tarinan takana on amfetamiini?

Oli talvi, vuosi vaihtunut jokunen kuukausi sitten ja vuosi lienee 2004 tai 2003. Rullattiin siinä iltamyöhään mun silloisella Mazdalla, minä ja kaksi muuta kaveria. Tiedettiin, että piriä olisi kaupungissa, mutta ei paljoa eikä meilläkään ollut yhtään rahaa. Näinpä yksi kyydissä ollut kaverini siinä pirituskissaan päätti, että hän käy paikalliselta ABC:ltä pöllimässä erilaisia tavaroita ja veisi ne yhdelle toiselle jannulle (sille kellä piriä oli) vastineeksi yksistä vedoista. No hän pölli kaikenlaisia työkaluja ja ties mitä krääsää ja lähdettiin kohti itää. Minä ja tämä jo edesmennyt keikkailija päästiin tai saatiin mennä tämän pirikaverin luokse, yksi jäi kylmään autoon venailemaan meitä (hänellä taisi jo pohjalla olla piriä). Kun päästiin asuntoon, ei tämä asunnon isäntä meinannut millään ottaa näitä krääsäkamoja vastaan, mutta lopulta saatiin tahtomme läpi ja saatiin kuin saatiinkin noin 0,2g edestä sellaista hyvin tahnamaista, tiukkaa piriä. Sekoitettiin se vesilasiin ja juotiin puoliksi. Jäätiin jauhamaan paskaa ja kappas, sehän hulahti nuppiin! Sitten soi puhelin...

Soittaja on tämän kaverini velipoika, joka myöskin jo edesmennyt, ja hänen asiansa oli seuraava (puhelu jotakuinkin näin):

Minä: Moro!
Soittaja: Missä oot?
M: Täällä yhdessä paikassa vaan...
S: Tuu tänne absille. Muijan isällä hajosi autosta vetoakseli, nii tuu hinaamaan tää veke täältä
M: Emmä voi! Mä oon ihan piripäissäni täällä ja se auto kolme kertaa painavampi ku omani eikä mulla oo bensaa vetää sitä
S: No pireissähän se onnistuu paremmin. Tuu nyt edes testaa. Se kyl maksaa sulle bensat
M: No ok. Me tullaan. Menee kymppiminsa

Sitten lähdettiin. Autolle ja matkaan. Saavuttiin absille ja siellähän ne odotti meitä. Alkoi hieman kuumottaa, koska tosiaan mun auto vitusti pienempi ja edessä olisi mm. pitkä, mutta loiva ylämäki. Oli talvi ja renkaatkin varmaan just ja just lailliset. No siinä vedettiin liinat kiinni ja lähdettiin ryskämään pitkää ja loivaa ylämäkeä pitkin. Määränpäähän oli ehkä 2km. Jotenkin onnistuin siinä ja saatiin rikkoutunut auto pihaan. Isäntä kiitteli kovasti ja antoi 10 euroa rahaa. Tajuttiin, että nythän illasta tuli mielenkiintoinen, koska saadaan bensaa.

Joskus se tyyli oli tämmöinen. Itsellä ei ollut taitoa murtaa lukkoja kuin helpossa kohteissa, niin tämä oli mun yleisin tyyli päästä lukittuun autoon. KUVA: Getty Images


Ajettiin takaisin absille, tankattiin kymppi ja soitettiin yhdelle kaverille, että lähde messiin. Käytiin se hakemassa kyytiin ja lähdettiin pienelle paikkakunnalle rosvoilemaan tavaraa ja mitä nyt sattuu autoista löytymään. No siitä illasta en enempää oikein muista, mutta jotakin irtoroinaa me saatiin pöllittyä ja ajeltiin sitten takaisin kotipaikkakunnalle ja ilta/yö oli aikalailla siinä. Mentiin jonnekin valvomaan eikä sen ihmeempiä.

Poliisilla on asiaa


Useita kuukausia myöhemmin sitten jäin kiinni jostakin ja siinä samalla sitten käytiin muitakin juttuja läpi. Aika äkkiä siinä se kyttä alkoi kyselemään, että oletkos ollut Valtimolla päin autollasi alkuvuodesta? Kiistin ensin, mutta kyttä sanoi, että sun autosi on nähty Valtimolla joskus tuolloin ja silloin on murtauduttu useisiin autoihin ja viety lähinnä autoihin liittyviä tavaroita ja sä olet ainut kellä teistä on auto... Sanoin jotakin, että onhan se mahdollista, että siellä olen käynyt, mutta en muista tarkkaan milloin ja mitään en ole vienyt. Sitten se otti puheissaan esiin käynnistyskaapelit ja sanoi, että kuka muukaan on niitä vienyt, kun sulla vain auto? Sanoin, että mulla on yhden kaapelit autossa ja ne olen ostanut ihan kaupasta. Kiistin loppuun saakka ja lopulta pääsin kuumasta penkistä pois ja kotiin. Kävellessäni poliisilaitoksen pihalla kohti autoa ajattelin, että vilkaisempas huvikseni, että onko mulla enemmänkin niitä kaapeleita kuin yhdet. Kun en oikeasti muistanut tuollaista tapahtuneen. Surprise mthafucka! Siellähän oli kahdet kaapelit. Ollut koko ajan. Monta kuukautta. Ei voi kuin ihmetellä huonoa muistia...

Meistä neljästä tuolloin mukana olleesta kolme kävi asian tiimoilta kuulusteluissa. Minä käytännössä kiistin käyneeni edes sinä iltana Valtimolla, tavaroita absilta pöllinyt oli sanonut, että hänet me haettiin sieltä kyytiin, koska oli ollut jonkun muijan luona ja hän oli nähnyt irtainta tavaraa autossa jo valmiiksi ja oli pitänyt mahdollisena, että ne on varastettu. Kolmas kaveri sitten oli sanonut, että minä ja toinen kaveri oltiin käyty lukuisissa autoissa pöllimässä tavaraa ja hän oli ollut koko ajan autossa. Niin se neljäs kaveri... Kukaan ei ollut muistanut kuulusteluissa edes, että hän oli ollut mukana koko iltana. Niin se muisti, mites hyvä se olikaan...

Meni jonkin verran aikaa, kunnes syyttäjältä saapui kirje. Syyttämättäjättämispäätös. Selkokielelle käännettynä siinä luki, että meidän kolmen kohdalla ei saanut mitään selvää, kuka teki mitäkin vai tekikö kukaan mitään. Näinpä ei voitu osoittaa syyllistä tai syyllisiä ja kaikki päästiin kuin koira veräjästä.

Mulla oli vielä ennen tänne Espanjaan muuttoa tallessa tuo syyttäjältä tullut lappu. Ei sitä lukiessa voinut muuta kuin nauraa. Miten ihmeessä me onnistuttiin puhumaan niin ristiin, koska ei sovittukaan mitään etukäteen. Kaikille tuli vähän niin kuin yllärinä se, että tuosta illasta ylipäätään epäiltiin meitä, koska siitä rosvoilusta oli kulunut aikaa useampi kuukausi ja kaikki oli jo unohtanut koko jutun.

3.12.2016

Valtava elämänmuutos

Niin siinä sitten kävi, että yksi isoimmista unelmista ja haaveista otti ja toteutui marraskuun ensimmäinen päivä. Me muutettiin Espanjaan :)

Täällä sitä nyt ollaan 

Kyllä. Täällä ollaan asuttu nyt kuukausi. Me oltiin puhuttu tästä varmaan jo ihan alkuajoista saakka (itse olen tästä haaveillut noin 10 vuotta) ja aina silloin tällöin asia oli pinnalla ajatuksella "sitten joskus", mutta menneenä kesänä siitä alettiin puhua jo melko tosissaan. Kunnes sitten siinä elokuun tienoilla katkesi selkäranka vähän kaikkeen mitä Suomessa oli. Tekisi mieli sanoa erittäin pahastikin yhteen jos toiseenkin suuntaan, mutta annanpa olla, koska se paska on Suomessa ja me täällä = tässä kohtaan yksi vitun sama enää ja sitä paitsi, kaikki se mitä Suomessa oli, nopeutti lentämistä unelmia kohti, joten oikeastaan, kiitos :)

Pari kuukautta säädettiin hiki valuen tätä ja voi pojat, että sitä hommaa oli! Oikeastaan ainoat asiat mitkä oli jo valmiina, oli mun ja avopuolison passit. Kaikki muut piti hommata, kuten tyttären passi, kissalle oma passi, lääkärintarkastus, rokotukset ym. Sitä paperi- ja virastosäätöä riitti kyllä! Asunto vuokrattiin lähes sokkona ja ihan hyvä ensiasunto tämä on, että ei onneksi käynyt huonosti tämän suhteen. Me myytiin kaikki omaisuus kuten auto, kodin elektroniikka jne vain henk. kohtaiset kamat säästettiin ja osa otettiin mukaan, osa meni mun isälle (mun valtaisa 2Pac kokoelma), osa yhteiselle kaverille, osa annettiin eteenpäin jne. Vaatetta riitti ihan liikaa ja luojalle kiitos, että on sellaisia ihmisiä olemassa jotka meitä auttoi tässä! Siitä iso kiitos sinne, te kyllä tiedätte ketä ootte ❤️

Jumalan käsi löytyi täältä Fuengirolan rantakadulta

Nyt kun täällä ollaan, niin lähinnä suu auki on vaan ihastellut hienoja paikkoja, tuota rantaa ja merta, noita vuoria tuolla, eläimiä, kaikkea! Tämä ilmasto, tämä lämpö hyvinä päivinä (osaa täällä hieman kylmäkin olla, kuten tää meidän asunto), aurinko ❤️ täällä on paljon asioita joita luulinkin olevan. Mulla oli isot ennakko-odotukset Espanjaa kohtaan ja aika hyvin odotukset on kohdanneet todellisuuden. Me siis muutettiin tänne ns. suomalaiskommuuniin, täällä on joku 10000 suomalaista ainakin + turistit eli Suomenkieltä kuulee täällä joka päivä, mutta aikomuksena olisi kyllä opiskella Espanjan kieltä, se kun mahdollistaisi työrintamalla saada duunia ihan eri tavalla.

Mitä eroa täällä on Suomeen verrattuna 


Kuukauden aikana on tullut huomattua muutamia erilaisuuksia versus Suomi. Täällä annetaan jalankulkijoille aina tietä jos suojatien kohdalla olet. Näin siksi, koska autoilija saisi sakot jos ei päästäisi kävelijää ensin. Sitten itselle erittäin mieluisa ero on se, että täällä oikeasti rakastetaan lapsia. Ihan yli kaiken. Suomessa... No suoraan sanottuna vihataan lapsia mikä on järkyttävää. Tämä meidän 1v taapero on oikea sosiaalisten tilanteiden magneetti. Jatkuvasti paikalliset tai turistit tulee höpöttämään tytölle jotakin. Vähintään hymyn saat, kun rattaiden kanssa menetellä tuolla ja tyttö vilkuttelee välillä kaikille vastaantulijoille. Jos lapsi itkee, täällä ihmiset tukee kysymään jotta mikä hätänä ja tarjoutuvat auttamaan, vähintään silittävät tai höpöttävät ja koittavat saada lapsen piristymään. Miettikää tulisiko Suomessa joku tuntematon tekemään noin? Lähes varmasti sanon, että ei. Tuon sijaan saa paheksuvia katseita joita en ole täällä saanut vielä kertakaan, josta päästänkin siihen isoimpaan eroon; tällä ihmiset, oli sitten paikallisia tai suomalaisia, hymyilee. Mä en ole täällä muuta nähnytkään, kun hymyileviä ihmisiä. Ja tähän tottuminen vie aikaa, koska vuosikymmeniä oon nähnyt vain naama mutrulla olevia ihmisiä, etenkin talvisin, mutta ketäpä se ei vituttaisi se kylmyys ja pimeys. Tällä valolla täällä on uskomaton vaikutus. Mä oon ollut ihan eri ihminen suurimman osan ajasta, näitä heittelyjä vielä tulee, mutta menevät nopeammin ohi kuin mitä aikaisemmin.

Sisäpiha josta löytyy mm. Hammaslääkäri palvelut (myös Suomeksi) 

Omassa tekemisessä valtavin ero lienee askelmittarin lukemissa. Suomessa mä en liikkunut missään. Tässä faktaa: keskiarvo askelissa elokuun osalta 388 askelta per päivä. Syyskuun lukema oli 775, lokakuun 1252 ja marraskuussa jo 4787 joka on tietysti vielä ei-niin-paljon, mutta verrattuna aikaisempiin lukemiin, niin valtava lukema. Tuo ka marraskuun osalta oli pitkään yli 5000, mutta viimeinen viikko tuli kaatamalla vettä, niin eipä huvittanut ulos hirveästi lähteä. Tästä on hyvä jatkaa, särkee vaan jalkoja aika paljon tuo kävely, mutta jospa se helpottaisi tässä ajan kanssa.

Välillä ei meinaa, tiiättekö, edes käsittää, että tämä unelma oikeasti toteutui. Välillä mä leijailen pilvien yläpuolella ja oon ihan täpinöissäni kaikesta tästä mitä täällä on. Tämä oli just sitä mitä luulin tämän olevankin, unelmien täyttymys. Mä en voi kuin ihmetellä tätä paikallista ystävällisyyttä, iloa, rentoa meininkiä missä kukaan ei juokse hätäpäissään jonnekin. Ei ole kiire. Siitä mä tykkään sekä tästä tosi sosiaalisesta elämän tavasta. Väkisinkin tarttuu tämä iloisuus ja hyväntuulisuus ja se jos mikä ei haittaa :)

Ja sitä paitsi. Unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi ja tässä taas osoitus siitä, että kaikki tapahtuu kyllä ajallaan ja oikeaan aikaan, kun ei vaan luovu niistä unelmistaan ja haaveistaan ja on sitkeä eikä luovuta koskaan. Ja mä oon vähän sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen pitäisi käydä täällä kuukausi kaksi olemassa talvella, tekisi ihmeitä henkiselle jaksamiselle. Onhan tämä nyt erilaista olla kaamosaikaan paikassa jossa aurinkoa ja valoa riittää, ei nimittäin masenna niinkuin yleensä tähän aikaan vuodesta tekee. No ei tee nyt.

Ensiaskelia Espanjassa -Vlogi


Avopuoliso rupesi pitämään Youtubessa vlogia joka kantaa nimeä "Ensiaskelia Espanjassa" (linkki kanavalle). Jos Espanja ja meidän tekemiset kiinnostaa, niin tilaa ihmeessä kanava niin saat aina tietää, kun uutta videoo puskee uunista ulos. Niitä on nyt jokunen tullut jo (6kpl) ja lisää tulee säännöllisesti. Kanavalle perustettiin myös Facebook-sivut (linkki sinne) jonneka tulee tietysti videot, mutta myös kuvia ym juttua joten käyhän tykkäämässä sivusta :) Mä ite toimin sivun editoijana, mutta lähinnä avopuoliso sitä hoitaa jakamalla videoita, kuvia ym. Ja oon huomannut avopuolisosta, että se oikeasti tykkää tehdä noita videoita, tosi kiva kun löysi mielekästä tekemistä (muutakin kun työntekoa).

Ja tähän loppuun vielä; Asuuko lukijoista ketään täällä? Voisi nimittäin nähdä vaikka kahvittelun merkeissä jos asut Costa del Solin alueella. Meillä ei kauheasti vielä ole tukiverkostoa eikä kavereita, niin kaikki uudet tuttavuudet olisi isoa plussaa :)