Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

11.8.2016

2 vuotta sitten...

..Tänä päivänä kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni koskaan. Jaoin silloin vuodatus.netin palvelussa oman kirjoitukseni Uusi Toivo lehteen muutamalla saatelauseella höystettynä. Ilokseni huomaankin, että peräti 4,4K eli lähes neljä ja puoli tuhatta kertaa sitä on sieltä käyty lukemassa.

Idean blogin pitämiseen tuli silloiselta esimieheltäni. Hänen ja avopuolison suosiollisella avustuksella rohkaistuin siihen, että jaan tuon kirjoituksen ja alan pitämään blogia. Ajatuksena itselläni oli se, että "no nyt se koko mun elämä on luettavissa lehdessä, miksipä siis mitään enää peitellä?" Ja näinpä uskalsin alkaa kirjoittamaan enemmän ja enemmän. Syvällisesti ja avoimin kortein. En ole katunut päivääkään. Joskus jotkut kirjoitukset on tehneet itselle tiukkaa, koska ovat olleet itselle isojen juttujen käsittelyä. Ja monesti se aluksi köysiin on lyönytkin, mutta ajan kanssa olen sieltä noussut jaloilleni entistä vahvempana. Ja niinhän se menee, aina. Tämä on ollut prosessia, tutkiskelua ja pohdintaa, että mistä mahdollisesti mikäkin johtuu, mitä on tullut tehtyä ja miten ne koen nyt. Tämä on ollut ennenkaikkea terapeuttista, niin itselle kuin sitten heille, ketkä saa vertaistukea näistä mun jutuista. Se on ehkä hienoin tunne ikinä, kun tajuaa, ettei olekaan yksin tiettyjen juttujen kanssa. Tämän blogin kohdalla ne tietyt jutut on koostuneet huume-, rikollis- ja mielenterveysongelmien maailmasta. Niissä kuvioissa elää lukematon määrä ihmisiä ja uskon, että jokainen joka on elänyt tai elää parasta aikaa noissa kuvioissa, on tämä blogi auttanut ainakin sen pienen piirun verran. Ja se on enemmän kuin tyhjää parempi.

Parasta blogissa on myös se, kun olen saanut jutella lukuisten täysin tuntemattomien ihmisten kanssa jopa pitkiä viestejä sekä lukumääräisestikin paljon. Keskustelut on ollut paikoittain syvällisiä. On kysytty apua ja neuvoa, mitä tehdä? Jne. On kiitelty ja tsempattu. Mulle on jäänyt tosi moni tuntematon ihminen mieleen, milloin minkäkin asian takia tai ansiosta. On ollut kiva olla apuna ja vaihtaa kuulumisia, näkökulmia ja kaikkea mahdollista. Blogin ansiosta olen monesti tuntenut itseni tärkeäksi, tuo tunne on ollut elämäni aikana kovin vieras, siksikin se tunne on mahtava ja siitä olen kiitollinen. Blogi on antanut paljon ja vain vähän vienyt. Blogi on antanut mulle itselleni niin paljon enemmän kuin ikinä alkuun uskalsin edes toivoa, että aika monesti sitä on sellaisessa hämmentyneessä tilassa; "miten tässä näin kävi" ja tuo nimenomaan positiivisessa merkityksessä.

Myös se on ollut huikeaa, kun olen pyytänyt ihmisiä lähettämään minulle tarinansa ja kuinka paljon niitä on tullutkaan. Ihan huikea määrä! Se on luottamuksen osoitusta, molemmin puolin ja sekin on tehnyt höpöä ja on ollut ilo olla kanavana ja sanansaattajana niin monille tarinoille. Monet tarinat on olleet todella rankkoja, surullisia ja henkilökohtaisia ja silti niitä on mulle laitettu ja ne on julkaistu. Ihan mielettömän siistiä! Vaikka toki ne aiheet ja kokemukset on kaukana siististä, mutta varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan :)

Tämän blogin aihepiiriin sopivia tarinoita saa edelleen muuten lähettää. Julkaisen ilman muuta jos joku niin haluaa. Voin luvata ainakin sen, että se itse kirjoittaminen, sen oman elämän ja kokemuksia ylös laittaminen jo itsessään helpottaa ihan hemmetisti. Julkaisu sitäkin enemmän. Sen painolastin jakaminen on yksi isoimmista helpottavista tekijöistä siinä. Ei tarvitse sitä paskaa pitää sisällään.

Niitä tarinoita voi laittaa edelleen mun sähköpostiin osoitteeseen helvetistataivaaseen(at)gmail.com :)

Mitä muuta?


Google antaa muutamiin muihin huumeblogeihin osumia ja se on hyvä. Tämmöisiä blogeja ei ole koskaan liikaa, mutta koska aihepiiri on todella rankka, jopa häpeällinen, niin varmasti siksi näitä ei ainakaan liikaa ole. Ainakin pari aktiivista blogia on; Hulttiotytön sekä piikittäjästä perhonen -blogit ovat paikkansa ottaneet ja on kiva, kun näkökulmia on useampi. Sekä tarinankerronta on jokaisella omanlaisensa. Luen heidän blogejaan silleen, kun kohdalle osuu -metodilla, koska en oikeastaan lue mitään blogia aktiivisesti, mutta aina paikan tullen (lähinnä google hauilla) luen kyllä pääpiirteittäin vähintään. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan ainakin noihin, ovat aktiivisia :)