Tarinoita huumehelvetistä selviytymisestä, elämästä siinä maailmassa ja elämästä sen jälkeen. Tarinat on tosia ja sensuroimattomia. Pakoittain teksti saattaa olla rajua ja kaunistelematonta, mutta teksti on minun elämästä. Toivottavasti viihdyt mukana matkassa!

Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kuka minä olen?

Olen vuonna 1982 syntynyt lätkäfani Pohjois-Karjalasta. Ajauduin jo nuorena väärille teille ja sillä tiellä mentiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset hatsit pilveä poltin 17v ja viimeisen kerran otin subutexia tammikuussa 2011. Siitä saakka olen ollut kuivilla huumeista. Tämä on toinen kerta, kun elän elämääni ilman huumeita aikuisiällä. Ensimmäinen lopetus tapahtui vuosien 2005-2006 hujakoilla, mutta retkahdin uudelleen reilut 2v myöhemmin. Elämä ilman huumeita on ollut suurin muutos elämässäni. Kun opin elämään huume- ja rikollismaailmassa ja kasvoin sen aikana pojasta mieheksi, on tämä uusi, huumeeton elämä ollut varsin erikoista. Se on opettanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja paljon oppimista on ollutkin. Mutta jokainen päivä selvinpäin on ollut hienompi ja parempi kuin yksikään huumepäissään vietetty päivä. Enää ei huumeet mua saa.

Minusta tuli ensimmäistä kertaa isä syksyllä 2015, kun sain terveen tyttövauvan. Olen tällä hetkellä kihloissa ja häitä olisi tarkoitus viettää vielä tämän vuoden aikana. Olen ollut kihlattuni, tulevan vaimoni, kanssa kohta 2,5v yhdessä, josta saman katon alla ollaan asuttu 2v. Loppu elämä tarjoaa vain taivaan rajakseen, jos sitäkään.

OTA YHTEYTTÄ

helvetistataivaaseen(c)gmail.com

Hae tästä blogista

29.7.2016

Ensimmäistä kertaa kun... (Päihteiden kääntöpuoli)

Alkoholi


Alkoholin pahempi puoli tuli kunnolla esiin, oli Ilosaarirock-viikonloppu ja ajateltiin mennä sinne alueelle hengailemaan. Silloin kun vielä alueelle pääsi. Vuosi taisi olla 2000 eli olin tuolloin 17. Olin jo hyvissä lähtiessäni autokyydillä kohteeseen. Otettiin mun maastopyörä mukaan, koska jotenkin kuvittelin ajavani sillä himaan sieltä. Mulla oli mukana muutama 0,5L peruslonkero sekä 0,5L pontikkaa. kello lienee jotakin 21-22 ja jo noin puolenyön aikoihin aivan yhtäkkiä silmissä alkoi heittämään ihan vitusti. Olin tuohon mennessä juonut jo kaikki juomat ja aivan yks kaks kaikki alkoi näkymään neljänä, ei kahtena vaan neljänä. Olin aivan vitun sekaisin enkä pysynyt enää tolpillani. En nähnyt oikein mitään ja jalat ei kantaneet. No se pyörä jäi sinne ja taksi soitettiin hakemaan. Olin kuulemma uhonnut taksikuskille ja ties kellekä koko matkan ja kotiin päästyä olin kuulemma kontannut ensin vessan oksentamaan ja sieltä omaan huoneeseen. Silloinen tyttöystävä kertoi seuraavana aamuna, että oli vaihtanut lakanat kolme kertaa yön aikana, koska olin oksennellut päälleni ja sänkyyn. Konttaamista tuki kauheat mustelmat molemmissa jaloissa, etenkin polvien kohdalla. Sen päivän olin ihan paskana krapuloissani ja se tuskan hiki oli jotain uskomatonta.

Tupakka


No tämän kohdalla ei "keuhkot ihan tukossa jonkun känni-illan jälkeen" lukuunottamatta ei ole tullut mitään, paitsi ne kitkut, kun tupakat loppu. Se olo mikä tulee, kun tajuaa, että kohta loppuu rööki ja samalla rahat loppu. Sitä tunnetta voisi kuvata sanalla paniikki. Pakko saada jostain vitonen lainaan, muuten en tule kestämään refloja. Tuo on se tunne siinä.

Kannabis


Kannabiksen kohdalla on hankala muistaa oliko ensimmäiset kuumotus- ja vainoharhailut jo silloin, kun pelkästään pilveä hiisasin vai oliko ne vasta silloin, kun olin jo muutakin skeidaa vetänyt. Tähän en siis ikääni enkä vuotta osaa sanoa milloin ekat paskat tuli, mutta ne oli just tuota, että kuumottaa ihan hemmetisti eikä uskalla liikkua tai puhua ollenkaan. Näin kävi, kun poltin pilveä ei-tutussa-seurassa ja kun ympärillä paljon itselle tuntemattomia, niin se meni vainoiluksi. Se olo ei mikään kiva ollut vaan täyttä paniikkia. Kaaosta oman pään sisällä.

Amfetamiini

Kuvituskuva pirivainoista joissa roikutaan ikkunan takana jopa tuntitolkulla. Kuva: methamphetamines.com

No tämän kohdalla ne ekat laskut oli sellaiset, että mähän diggasin siitä jollain kieroutuneella tavalla ja tätä "mä tykkään tästä" kesti ainakin vuoden, mutta ensimmäistä kertaa, kun se todellinen laita kävi selväksi, olin ihan vitun peloissani. Vainoharhat ja ihmeelliset kuvitelmat salaliitoista minua kohtaan, selän takana puhumista ja tyyliin murhan suunnittelua, oli todella voimakkaita. Eikä sekään tehnyt tilannetta helpommaksi, että pään sisällä kuului kuiskaavia ääniä jotka käski jotakin tekemään. Vaikka nousta ylös tai puhua tai mitä ikinä kuulinkaan. Se oli yhtä paniikkia ja niin sairasta, että huh huh! Kun siinä se pointti sille pahalle ololle oli, että mä uskoin kaikkiin niihin vainoharhailuihin ja siksi olin niin peloissani. Se oli uskottavaa ne olot ja siksi se toimi liian voimakkaasti. Ja kun ei ollut mitään diapamia sillä hetkellä saatavilla, niin siitä selvisi vain jollain ihme tuurilla ja lopulta nukkumalla. Syytä oli myös siinä, että valvoin ihan liikaa kerrallaan, Olisiko kolme tai neljä vuorokautta ollut takana, kun flippaus tapahtui.


Subutex


Texin kohdalla ne ekat paskat tuli 2003 kesällä, kun viikon vetämisen jälkeen aamulla noustessa mulla oli ihan vitun paha olla. Oksetti, masensi ja olo oli kauttaaltaan kaamea. Koski joka paikkaan, luista ytimiin. Ja koska oli erittäin paha olo, juoksin vessaan ja siitä vessan ovelta sitten kaaressa kohti pönttöä laatta lensi ja sitä riitti ja riitti ja riitti. Siitä kun selvisin, katsoin peilistä itseäni ja en varmaan ikinä ennen tuota ole ollut niin vitivalkea kasvoilta kuin tuolloin olin. Joka paikkaan särki, koski, päätä särki, joka luuhun pakotti ja tuntui, että kuolemako se tulee. Olo oli kuumeinen, mutta en muista mittasinko sitä. Mun piti vielä hoitaa sellainen "pakko hoitaa" asia ja näinpä jotenkin tuurilla sain ajettua autolla edestakaisen, noin 4km matkan ja selvisin lopulta takaisin kotiin. Kyseessä oli reflat, edellisenä iltana oli subu loppunut ja liian pitkän välin vuoksi tuli nuo olot. Diileri ihmetteli, että "ootte työ ihme jätkiä, kun oksentelette vasta jälkikäteen ettekä silloin, kun vedätte". Jäi jotenkin tuo lause mieleen.

Ränniin veto


Tämän huono puoli tuli viimeistään siinä vaiheessa esille, kun keiteltiin vartti toisen ihmisen värkkejä kattilassa, että saa niillä lyötyä itselle, koska puhtaita vermeitä ei ollut. Kyseisellä kaverilla oli ainakin C-hepatiitti, mutta eipä se paljoa siinä painanut, kun piti saada hihaan ne vedot. No C:tä tai muuta en siitä saanut (testeissä olen käynyt vaikka kuinka monta kertaa), koska se kattilassa keittely todella toimi, sillä kertaa, mutta en menisi vannomaan, että ihan täysin luotettava toimenpide on kyseessä.

Lopuksi


Edellisessä aiheeseen liittyvässä kirjoituksessa oli useampi eri päihde mainittu erikseen, mutta kyseisistä aineista en muista mulle tulleen koskaan niitä kolikon toisen puolen show-näytöksiä. Johtuu siitä, että essoja olen syönyt elämäni aikana ehkä neljä kertaa, MDPV;tä sen kerran tyyppasin ja edellisessä kirjoituksessa tulikin jo ne huonot olot mainittua. Metadonia käytin vain vähän aikaa, kun ei muutakaan ollut ja siitä ei ehtinyt muodostua mitään huonoja juttuja. Suboxone on käytännössä sama asia kuin subutex eli eipä ne olot sen kummempia olleet tuolla kuin subullakaan. Edellisessä kirjoituksessa mainitut erinäiset pillerit, niin niitäkin käytin vain jos muuta ei ollut eikä riippuvuutta tai muita juttuja niihin muodostunut. Ainoa mistä oli itelle haittaa käytön jälkeen oli ne rivatrillit, ne kun vei mun muistin tyystin pois. Niin ja tulihan mulle kosmeettinen haitta tramaleista, kun olin toki muutakin sinä iltana/yönä ottanut (muistaakseni piriä) ja nappasin 200 mg tramalin huiviin, niin yhtäkkiä tuli iso, musta läiskä käteen jonnekin tuonne kämmeneen. Sitä porukalla ihmeteltiin jo silloin ja se jälki näkyi kädessä ihan hemmetin pitkään, mutta haalistui ajan kanssa pois.

Kerron nämä siksi, että ihmiset voisi nyt lukea sekä että kokemukset. Kolikon se parempi puoli käytiin viimeksi läpi, nyt oli vuorossa vastapuoli. Huumeet kun osaa olla sellaisia, että ensin näytetään sitä parastaan, mutta käytön lisääntyessä ja ajan kuluessa alkaa pikku hiljaa hahmottua se todellisuus näiden kanssa. Kiva kun kestää harvoin loputtomiin, asiassa kuin asiassa.

25.7.2016

Lukijalta: "Hän pelasi salaa kaikki perintörahani"

Tapasin nykyisen puolisoni n. 7 vuotta sitten. Olin tuolloin 10kk ikäisen tytön yh. Tiesin tavatessamme hänen suhteestaan viinaan ja muihin päihteisiin. Selvinpäin maailman kiltein ihminen (ruusuiset lasit silmilläni katsoen). Hyväksyi heti lapseni ja halusi viettää meidän kanssa aikaa. Nopealla tempolla edettiin ja alle puolen vuoden seurustelun asuttiin jo yhdessä. Kaljan kanssa hän läträsi lähinnä viikonloppu iltoina kun lapsi oli jo nukkumassa, ei kuitenkaan humalahakuisesti. Samalla pelaten nettipokeria. Tuolloin mitään varsinaista ongelmaa pelaamisen kanssa ei ollut. Ei ainakaan tietääkseni.

Seuraavana kesänä, kun hän oli kännireissuillansa hukannut pariin otteeseen puhelimensa ja lompakkonsa ja minä odotin meidän ensimmäistä yhteistä lasta, nostin ensimmäisen kerran kissan pöydälle ja pyysin häntä joko pakkaamaan kamansa tai jättämään kaljat kokonaan. Hän valitsi alkosta luopumisen. Ja siitä se "peliura" alkoi...

Pappani menehtyi, sain häneltä perintöä pari tonnia. Säästin rahoja ns. pahan päivän varana ja vauvan hankintoja varten. Puolisoni pelasi, summista ei tänä päivänäkään ole tarkkaa tietoa, mutta ei hänellä juuri koskaan hirveitä summia rahaa ollut. Muutimme isompaan asuntoon vauvan synnyttyä ja silloin selvisi asian todellinen laita. Hän pelasi kaikki perintörahani, ensin asian salaten, hävisi kaiken. En tiedä vieläkään mistä hän pankkitunnukseni sai. Kaiketi papereita penkomalla.

Hajosin täysin. Synnytyksen jälkeinen masennus ja puolison peliongelma. Miksen lähtenyt silloin? Niin. Luulin, että asian saisi korjattua, jos vain tarpeeksi rakastaisin, ongelma poistuisi. Ja onhan hän aivan ihana ihminen muuten. Ja hyvä isä, silloin kun pelaaminen ei ole ns. niskan päällä.

Sitten hän kosi, suostuin, koska rakastin (rakastan edelleen) ja odotin jo kuopusta. En olisi koskaan selvinnyt yksin kolmen lapsen kanssa, ajattelin. Hän lupasi rajoittaa pelaamistaan, sulki minun nähden jopa pelitilejään. Osoitti myös katumusta teoistaan. Tiedä häntä oliko katumus aitoa vai omaako puolisoni loistavat näyttelijän taidot. Vakuutuin kuitenkin hänen katumuksestaan. Ajattelin, että tästä selvittiin nyt vain parin tonnin tappiolla. Suunniteltiin häitä ja oltiin onnellisia.

Kuvituskuva: www.weddingcardmessage.com

Kuukausi ennen häitä hän otti pikavippejä nimissäni minulta aluksi salassa, ensin ihan muutamia satasia, käytti ne pelaten nettikasinoilla ja veikkauksen peleillä. Voittoakin tuli ja saatiin maksettua vipit pois. Sitten vähän lisää vippejä, suurempia summia tällä kertaa. Hääpäivän aamuna mietin, että onko tämä sitä mitä haluan. Taas sokeana päätin, että naimisiin mennään ja ongelma poistuu kyllä, kun vaan tarpeeksi rakastan. Ja hän vakuutti että muuttuisi.

Häiden jälkeen muutamassa kuukaudessa oltiin jo pahassa kierteessä. Vippejä otettiin pelaamiseen ja vanhojen pois maksamiseen, jotta saataisiin taas uusia vippejä. Olin täysin riekaleina, ja kun kuopus syntyi, en asunnostamme poistunut pariin kuukauteen kuin pakosta neuvolaan. Kenellekään en ongelmasta puhunut, päivät kului sumussa. ( En oikeasti edes muista mitä olen tehnyt tai ajatellut, lapset hoidin koneen omaisesti. )

Pari vuotta sitten päätin, että nyt riitti. Etsin itselleni asunnon, olin jo muuttamassa, mutta ei mulla ollutkaan tarpeeksi voimia siihen. En mä tiedä miksei. Kai nuo lapset se pää syy siihen oli. En mä niistä olisi pystynyt olemaan erossa päivääkään. Samoihin aikoihin puolisoni mummu menehtyi, ja ajattelin ettei puolisoni selviäisi kahdesta menetyksestä lyhyessä ajassa. Sieltä tulleet perinnöt puolisoni käytti niin ikään myös pelaamiseen.

Käytiin keskustelemassa jollain parisuhdeneuvojalla syistä ja seurauksista, siellä puolisoni ensimmäistä kertaa tunnusti ongelmansa. Pelaaminen väheni taas hetkeksi ja ajattelin, että hän heräisi todellisuuteen. Oli menettämässä perheensä ja seuraavalla kerralla se oikeasti tapahtuisi.

Nykyhetki


Vielä tässä, 5 vuotta naimisissa oltuamme, peliongelma elää mukana. Mun luottotiedot meni viime vuonna, 20 000€ ulosotossa pikavippejä ja käyttöluottoja. Toisaalta olen tavallaan helpottunut, että ne meni. Ei tarvitse enää pelätä itse minkä firman laskuja luukusta putoaa. Pahin tässä on se, että nyt puolisoni on saanut myös äitinsä sotkettua näihin pikavippikiemuroihin. Sitä en tiedä minkälaisista summista on kyse, enkä ole ottanut asiakseni selvittääkään.

Tilipäivät on pahimpia. Silloin jännitän ihan hirveästi, että meneekö kaikki rahat kasinoihin vai onko miehellä sen verran itsehillintää, että edes vuokra ja muita kuluja maksaisi. Monta kertaa tuo jälkimmäinen on käynyt, mutta joka kerta hän on myöskin jollain ihmeen keinolla saanut asian hoidettua.

Siihen en osaa vastata kauanko tällaista jaksan. Jossakin vaiheessa kyllä luulen, että kamelin selkä katkeaa jos ei pysyvää muutosta tapahdu. Riittääkö rakastaminen? Ja kuinka saada luottamus täysin toimivaksi?  En tiedä. Tuskin luottamusta kokonaan täysin korjattua saa. Mutta annan mahdollisuuden. Ja toisen. Ehkä kolmannenkin.
Kuvituskuva: www.meldmagazine.com.au

Kirjoittaja halusi pysyä nimettömänä

Bloggaajan huomio

Tämä teksti tuli minulle sähköpostiin ja se tuli täydellisesti oikeaan aikaan. Viesti on kuin vastapalloon olisi tullut täydellisesti osuen koteloon. Pisti miettimään. Kun katson peiliin, sieltä katsoo takaisin hänen miehensä. Kun kirjoittaja katsoo peiliin, hän näkee siellä avovaimoni. On suorastaan pelottavaa kuinka voimakkaasti tämä lukijan kirjoitus osuu omaan, meidän elämään. Omat eroavaisuutensa on, mutta kaiken kaikkiaan samaistuminen on niin voimakasta, niin minulla kuin avovaimollani, että nyt taidetaan elää oikeasti ja vihdoin murroksen keskellä. Ja melkeinpä voisi sanoa, että tämä kirjoitus sen teki. Tämä aukaisi jonkin ihmeellisen umpisolmun. Se edellinen peliriippuvuuteen keskittynyt kirjoitukseni (se oli vain pintaraapaisu) aukaisi väylän sille, että jossain vaiheessa aion kirjoittaa syvällisen kirjoituksen siitä, mitä on olla peliriippuvainen. Se nimittäin minä olen. Kerron asiasta enemmän ja tarkemmin luultavasti jo tällä viikolla, kunhan saan rohkeutta aukaista kaiken tuohon noin kaikkien luettavaksi.

Haluan vielä tässäkin kiittää kirjoittajaa tästä tekstistä. Sillä voi olla suuria vaikutuksia minun ja meidän elämään. Ainakin ilma täällä on vaihtunut ja muutoksen tuulet puhaltavat jo. KIITOS!

Lisää tarinoita näkökannasta riippumatta voi edelleen lähettää minulle osoitteeseen helvetistataivaaseen(at)gmail.com

23.7.2016

Ensimmäisen kerran kun... (Päihteet)

Alkoholi


..Vedin kännit, join alkupaloiksi litran siideriä sekä sen jälkeen kiljua (kyllä, ekan ja vikan kerran samaan syssyyn). Olin tuolloin yläasteella, ikää taisi olla 13v. Mutsi sanoi baarin lähtiessään, että minä porukan vanhimpana pidän sitten huolta nuoremmista. Taisi mennä lopulta toistepäin sillä lupauksista huolimatta menimme ulos, siihen Rantakylän ostarille, riehumaan. Matkan aikana, niin siellä ostarilla kuin lähistön parkkipaikoilla, yksinkertaisesti rikoimme kaikkea mitä kerittiin ja mitä pää ehdotteli. Illan saldona oli mm kolikkopuhelimen rikkominen seinästä, puhelinkopin bleksin/lasin paskaksi pistäminen, erinäisiä pienempiä aivopieruja ja jonkun auton sivupeilit ja takaikkuna paskaksi laittaminen. Vittu miten älykästä ja tämä vahvalla sarkasmilla. Laskeskeltiin myöhemmin, että eiköhän tuota 10 000 markan edestä tuhottu. Ymmärtänette varmaan miksi kiljunjuonti jäi tuohon yhteen kertaan...

Tupakka


..Poltin röökiä, olin edelleen yläasteella, muistini mukaan 8. luokalla eli ikää on ollut ihan maksimissaan 14, luultavammin 13, kun loppuvuoden lapsia olen. Ekoilla kerroilla se meni hattuun se tupakka, punaista marlboroa sitä tuli hiisattua aina ensimmäiseen lopetukseen saakka eli tuonne 16v asti. Se oli jännä kuinka se veti päähän, etenkin aamutupakka, ei ne päivän myöhemmät yleensä enää, mutta aamuisin ennen koulun alkua imetty kessu meni monesti niin lujaa päähän, että ihan kuin humalassa olisi toikkaroinut pari minuuttia.

Kannabis


..Poltin pilveä, oli kotibileiltamat ja ikää 17v. Ekalla kerralla taisi olla tarjolla ruohoa, tai kukkaa en tuota muista, mutta vihreää enivei. Jointteja hiisattiin muilta salaa kahden muun henkilön kanssa. Tuona iltana pohjina toimi bisse ja muutenkin, kun kiinnostus kyseistä tuotetta kohtaan oli jo olemassa, oli helppo suostua, kun sitä ehdotettiin. Muistaakseni se toimi ekalla kerralla oikein mainiosti ja ilta jatkui jossain diskossa. Ilta oli onnistunut, mitä nyt vajaa 2 toppaa röökiä imin (normitahti tuolloin oli noin 10kpl/päivä), niin seuraavana päivänä oli a) keuhkot ihan tukossa, b) pienoinen krapula sekä c) lievä pöhnä tuosta pilvestä. Useampi jointti me poltettiin sinä iltana.

Amfetamiini


..Vetäisin piriä, olin parikymppinen ja oli kesä ja tuolloin eräs kaveri ehdotti, että hänen luonaan jos pohjat juotaisiin illalla odottavaa baari-iltaa varten ja hänellä olisi vauhtia. No sen muistan, että sen viivan minkä se mulle siihen teki, niin vittu se oli iso se viiva. Tosin kaveri mainitsi, että tää piri on heikkolaatuista, niin siksi viiva iso, tosin eipä mulla vielä tuolloin ollut mihinkään mihin sitä kokoa verrata. No se viiva nenään ja 12 bäkki kaljaa hetulaan. Muistan illasta sen, ettei se piri toiminut omien tuntemuksien mukaan, mutta eräs toinen kaveri kyllä kertoi mun jaksaneen jorata tanssilattialla lähes koko illan. Kaippa se sitten toimi jotenkin, mutta mitään euforisia oloja en muista kokeneeni. Ensimmäiset euforiset kokemukset tuli saman vuoden syksyllä, kun ei jaksanut enää katsoa, kun muut sekoilee piripäissään ja itsellä joku kolme kaljaa mitä juoda. Tuon lasken varsinaiseksi ekaksi kerraksi ja silloin se todella toimi. Se olo oli ihan hemmetin hyvä, pilven tuoma olo ei ollut mitään verrattuna tähän. Niin kiva ja lämmin olo, että rakastin koko maailmaa ensimmäistä kertaa ikinä. Ekalla kerralla kaksi yötä meni valvoessa ja laskujen tullessa, mä nautin niistä jollain kieroutuneella tavalla. Jotenkin oli mukavaa nähdä omiaan ja kuulla omiaan. Varmaan tuon parin yön valvomisen aikana tuli sitä piriä vedettyä joku 1,5 - 2 ketolaa.

Subutex


..Tyyppasin subua, olin ehkä 21 vuotias ja se olo oli niin maaginen heti kertalaakista, että huh huijakaa. Pirin tuomat olot oli "ei mitään" verrattuna tähän. Kaveri varoitteli, että saattaa laatta lentää, koska se vähän niinkun voi kuulua asiaan. No en laatannut, mutta rakastui heti ensi silmäyksestä siihen. Sitä hyvää oloa minkä texi tuotti, ei tuottanut mikään asia maailmassa niin hyvin. Ensimmäisestä kerrasta en oikeastaan muuta muista, mutta valveunien tullessa (koko yö meni niissä, kun koitin oikeasti vaan nukkua) sitä vähän ihmetteli, että mitäkä vittua tämä on? Nukkuu, mutta ei nuku kuitenkaan. Muistan luovuttaneeni 10 maissa aamulla (4:ltä olin mennyt nukkumaan), että ei se uni tule ja jollain ilveellä vielä ulos selvisin tuona päivänä, mutta aivan kuutamolla koko päivä.

Ekstaasi

Suunnilleen tämän näköinen se elämäni eka oli; V2 Kuva: www.erowid.org

..Essoja vedin, kyseessä oli V2 merkkinen valkoinen nappi missä oli hyvin pieniä tummia pisteitä. Ikää oli joku 21-23. Kaveri oli sitä jemmaillut mulle ja kun saavuin paikalle, se veti sen esiin ja kumpikin otti yhden. Oli vappu ja oltiin toisen kaverin isän luona (isänsä oli mökillä eikä siis paikalla) pitämässä vappubileitä. Se meni täysin sekoiluksi se alku varsinkin. Se esso kun alkoi potkimaan päässä, niin se todella potki. Mä en yksinkertaisesti pystynyt olemaan ensimmäisen tunnin aikana ollenkaan paikoillani. Menin ensin röökille josta kolmet savut ja kaverille, kun meinasin oksentaa. Siitä asunnon sisälle juoksemaan huoneesta toiseen, välillä kävin pari sekuntia lattialla selälläni makaamassa kirja kädessä (kyllä, kuvittelin pystyväni lukemaan kirjaa just siinä tilanteessa), pompin sängyllä ja siis vaan sekoilin niin paljon kuin ikinä kerkisin. Yksi kavereista jo kehoitti mua rauhoittumaan, mutta kun ei vaan pystynyt. Sitten tuon alkupiikin jälkeen istuinkin loppuillan (useita tunteja) huppupäässä sisällä nojaten siihen toiseen esson syöjään, naama täysin vitivalkeana ja olo oli "kun mulla on nyt vaan niin saatanan hyvä olo" -tasoa. Puolenyön aikoihin jengin piti mennä baariin, mutta vituiksihan se meni se ajatus ja niinpä kävelinkin tippaakaan hengästymättä sellaista pikakävelyä 5km himaan. Siihen ei kulunut oikeasti aikaa juuri mitään ja kun kotiin pääsin, ajattelin, että pitäisiköhän lähteä takaisin ja sittenkin baariin? No laskeskelin, että puoli kaksi tulee pilkku joten ehtisin ehkä hyvin nopeasti juoda kaksi tuoppia, niin ei ole sen väärti ja menin nukkumaan joskus aamulla vasta. Piirtelin sen loppuyön, kun johonkin se ylienerginen olo piti purkaa ja ei vaan väsyttänyt.

Metadoni & Suboxone

Metadoni on yleensä nestemmäisessä muodossa, mutta myös tablettina sitä on Kuva: www.forumivirtual.net

..Metistä otin, ikää oli joku 26-27v ja annoskoko oli tyyliin 14 millilitraa. Tai saattoi olla allekin, joku 10ml tuntumassa se joka tapauksessa oli. Emmä muuta muista siitä illasta kuin sen, että oli hemmetin lämmin olo koko vitun ajan. Ja fiilikset oli todella hyvät. Tätä oli tarjolla jonkin aikaa, kun ei saatu tutusta paikasta subua, niin piti tähän turvautua. Suboxonen kohdalla ikä oli samoja ja se eka olo aika saman tapainen kuin subutexinkin kohdalla. Ainoa merkittävä huomio mikä erilailla oli se sitruunan maku nielussa. No sen kesti, kun muuten kama pärisi vallan mainiosti. Mä en oikeasti muista oloissa juurikaan eroja, mutta taisi sitä joutua vähän enemmän ottamaan jotta potkisi. Ja siihen tottu, niin siihen makuun nielussa kuin kamaan muutenkin. Se vaikutus oli minimaalinen, toki subutexin eduksi.

MDPV (tutkari)


..Ja samalla viimeistä kertaa, kun tähän muuntohuume-paskaan koskin, se tapahtui vappuna 2009 eli olin tuolloin 26v. Hihaan heitettiin ja heti meinasi mennä övereiksi, koska seassa oli kuulemma myös "vähän essoja". Kaksi ensimmäistä tuntia suu kävi kuin moottorisaha ja samalla taistelin mielen kanssa, ettei menisi övereiksi. No siitä jossain kohti helpotti ja pystyi nauttimaan olosta joka oli hyvin euforinen, mutta totta puhuen en siitä illasta muista noita lukuunottamatta mitään muuta. Ihan vitun pihalla sitä oli ja sen osoittaa muutama kuvakin siitä illasta. Jälkeenpäin kuulin vielä sen, että tuon kaman kanssa pitää olla varuillaan sillä helposti voi tulla tahaton yliannostus. Tämän kokemuksen voisi helposti jättää kokematta jos menneisyyttä voisi muuttaa.

Ränniin veto

I.V:nä eli hihaanveto menossa Kuva: www.dailymail.co.uk

..Tämän kokemuksen voisin vielä erikseen mainita sillä se oli aikamoinen se kokemus. Olin umpihumalassa, varmasti +2 promillea ja tivasin silloiselta avopuolisolta, että mäkin haluan tyypata, kun muutkin vetää hihaan. Se vastusti ajatusta, koska ei halunnut, että lähtisin sille samalle kiviselle tielle, mutta sain sen vakuutettua, että jäisi siihen yhteen kertaan. No ei jäänyt, mutta tuolloin, kun pirivedot pistettiin suoneen ja mäntä pohjaan, niin meni semmoiset 5 sekuntia ja sen jälkeen ihan kuin olisi miljoona volttia iskenyt päähän. Se heilahti siltä kädeltä nuppiin, ettei mitään rajaa. Oksensin sitten ensimmäiset puoli tuntia kaiken alkoholin ja varmaan kaiken muunkin elimistöstä pois jonka jälkeen olinkin täysin "selvänä". Siis ajatus juoksi, puhe ei ollut enää humalaisen öykkäröintiä, mongerrusta ja mussutusta vaan pää täysin kirkas ja pystyi toimimaan. Tuo on jäänyt mieleen tuosta kokemuksesta. Tuo tapahtui syksyllä 2008 eli olin lähes 26 vuotias.

Lopuksi


Joistain randompillereistä nyt ei pysty heittää tarkemmin, mutta esim. diapamista (kympin) olot oli kuin "köyhän miehen" pilvi, rivatrillista (2mg) mulla meni lähes poikkeuksetta aina muisti, xanorit ainakin maistui vitun pahalta (kaveri kehoitti pureskelemaan ne, niin vaikuttaa nopeammin). Noista bentsoista nyt noin muutenkin se olo oli vähän niinkun pilvessä olisi. Sitten näistä temgesiceistä ja oxyconteista olot oli vähän niinkun olisi subua ottanut. Samantyyppisiä ne olot taisi olla tramaleillakin. No opioidikipulääkkeitä omilla eroavaisuuksillaan jokainen. Gammaa tai lakkaa tuli kerran vedettyä ja olo siitä tuli aika euforinen ja mukava olo ja yö meni helposti valvoessa.

Kerron nämä siksi, että on turha ketään huijata, etteikö huumeista tulisi ekoilla kerroilla aika miellyttävä olo. En kerro siksi, että kellekään mitään suosittelisin vaan siksi, että totuus nyt tuppaa olemaan se, ettei ekoilla kerroilla eikä sen jälkeenkään vielä vähään aikaan (yleensä) se olo ole huono tms. Jos olisikin, niin kukapa niitä käyttäisi. Pitkässä juoksussa lähes kaikista yllämainituista tulee kyllä se kolikon toinen puolikin esiin, niistä voin kertoa joskus toiste. Ja kaikkien yllämainittujen kohdalla jos se käyttö pysyisi kohtuudessa, niin harvalla se paskapuoli edes pahemmin esiintyy, mutta liian paljon liian usein, niin äkkiäkin saa päänsä sotkuun. Ja loppujen lopuksi viihdekäyttäjiä joilla homma pysyy hanskassa, on vähän tai sitten niitä ei ole missään kertomassa siitä. Niitä silti on enkä tässä myöskään sitä sano, että kaikilla näin olisi kuin itsellä, mutta juuri itsellä systeemit meni noin. Jollain toisella voi olla ihan eri kokemukset yms.

21.7.2016

Uhkapelaaminen ja sen vaarat

Olen tätä harrastanut tavalla tai toisella jo vuosikymmeniä. Kyllä, vuosikymmeniä. Muistelisin, että alle 10 vuotiaana jo ensimmäiset markkani laitoin hedelmäpeliin ja siitä asti olen mm niitä hakannut enemmän ja vähemmän. Vielä tuolloin 90-luvun kieppeillä kaikki oli sallittua, myös alaikäisille. Eihän sitä tietenkään tuolloin paljoa pelaillut, koska eihän sitä ollut. Muistelen kuitenkin jo ala-asteen viimeisinä vuosina keränneeni pulloja vuotta vanhemman kaverin kanssa, koska haluttiin pelata hedelmäpelejä kauppojen auloissa, tai missä niitä ikinä olikaan. Vielä tuolloin, kuten yläasteellakin, rahat meni pääasiassa jääkiekkokortteihin, karkkiin ja limppariin, sekä yläasteella myös tupakkaan ja vedonlyöntiin, mutta ne hedelmäpelin tuomat jännityselementit kiehtoi jo tuolloin aika paljonkin. Yläasteella roikuttiin matkahuollon koneilla, milloin "kihoja" vailla, milloin omilla rahoilla jotain tuplapottia tai pokeria hakaten. Ne vain kiehtoi. Tuosta on jo aikaa ja tätä ei-aina-niin-kivaa yhteistä tietä on tässä kuljettu yli 20 vuotta jo.

90-luvun kääntyessä 2000-luvulle ja internetin yleistyessä hiljaa, mutta varmasti tein joskus, ehkä 2004 ensimmäisen pelitilini kasinosivulle. Tämä Ahvenanmaalla toimiva legendaarinen nettikasino- ja vedonlyöntisivu mullisti lopulta koko kuvion.

Eihän noihin aikoihin rahaa ollut pelailla kuin muutamia kymppejä per kuukausi, jos sitäkään, koska rahat meni huumeisiin. Mutta pelannut olen aina, näin voisi sanoa. Pelaamisessa itsessään ei ole mun mielestä mitään pahaa, ei niin kauaa, kun se ei hallitse sinua ja tuhoa sinua. Sen se nimittäin voi tehdä ja sanotaanko näin, että kokemusta tuosta on.

Peliriippuvuus


Vedonlyönti, lähinnä pitkäveto, on ollut mulle aina harrastus eikä sen kanssa ole mopo karannut käsistä, mutta nettikasinoiden hienot kolikkopelit sen sijaan on meinannut toisinaan olla pienoinen ongelma. Pelatessani alkuaikoina nettikasinolla kolikkopelejä, sinne meni edelleen vain vähän rahaa. Lopetettuani huumeet seinään tammikuussa 2011 aina jännityksen hakuinen elämäntyylini ei sinällään loppunut tuohon, se vain muutti muotoaan. Tuohon aikaan sekoilin pikavippien kanssa, sitä kun sai kuin vettä hanasta. Pienituloisena ne kerta nostot taisi olla maksimissaan 500€, koska enempää ei kukaan myöntänyt, mutta kun näitä paikkoja oli jo tuolloin kymmeniä, niin kaikista pumpattuani lopullinen velka oli tuhansia euroja + korot. Eikä niitä saanut maksettua vaikka kuinka koitin saada raavittua summat kasaan. Pelaamalla nettikasinopelejä. Se oli epätoivoista meininkiä, koska jos ja kun se homma oli täysin tuurin varassa, silloin ollaan heikoilla jäillä. Enhän mä sitä silloin tajunnut, mutta nyt kun katsoo sitä epätoivon vimmaa, tavallaan ymmärrän itseäni, mutta toisaalta vasta nyt tajuan miten epätoivoista se olikaan.

Pelaamiseen voi jäädä koukkuun, mä tiedän sen. Olin tuolloin lopulta aika pahassa jamassa, koska se kierre oli selkeä, mutta se "kyllä minä voin voittaa kaiken rahan takaisin" oli vaan niin tiukassa, ettei sille mahtanut mitään. Voisi sanoa, että ensin nuuskasin ja lopulta pelasin luottotietoni pikavippien takia, tai huumeiden ja kasinopelien. Riippuen kummin haluaa asian tulkita, mutta kumpikaan tulkinta ei ole väärin. Tähän soppaan, siis huumeiden lopetus + mielenterveysongelmat + jännityksen hakuisuus + rahan saanti liian helposti tuli yhteensä "jotakin pitää saada huumeiden tilalle" ja se olin mun kohdalla rahapelien pelaaminen. Se aiheutti luottotietojeni menemisen ja se taas hankaloitti asioita todella paljon. Sen vaikutus on tänä päivänä vielä selkeästi tuossa noin, mutta kuitenkin hoidossa. Olen ollut nyt velkajärjestelyssä kohta 1v 9kk ja kun 3v on se aika, niin kevyesti jo "voiton" puolella. Mutta niinkuin sen tästä huomaa, se pelaaminen, se velan ottaminen ym ym vuonna 2011 ja sen jälkeen vaikuttaa tänä päivänä vielä todella lujaa.

En mä pelaamista ole lopettanut. Jos tuolloin 10 vuotta sitten kasinoita oli tyyliin muutama, nyt uusia tulee muutama per kuukausi, kuin sieniä sateella siis. Se hullu valikoima, ne kaikki siistit, kiva ääniset ja -väriset pelit houkuttelee ihmisiä pelaamaan. Peliongelma on Suomessa melkoinen tauti. THL:n julkaiseman uutisen mukaan syksyltä 2015, Suomessa on peliongelmaisia peräti 130 000 ihmistä. Näistä osalla se ongelma on akuutti ja paha, osalla pienempi, mutta se on kuin veitsen terällä menemistä, voi puhjeta vakavaksi milloin tahansa. Itsellä on varmaan siltä ja väliltä. Kuten sanoin, toisinaan se karkaa käsistä, toisinaan voin pelata hallitusti. Koko väestöstä 41% pelaa rahapelejä joka viikko. Lääkäri kerran kysyi multa, että mikä tuli tilalle, kun lopetit huumeet? Vastasin, että rahapelit ja lisäsin, ettei se ihan aina pysy kohtuudessa. Lääkäri sanoi, että eihän se hyvä asia ole, mutta jos vertailla pitäisi niin pienempi paha kuin huumekoukku. Mä on sinällään samaa mieltä, mutta ihan yhtä lailla peliongelma on terveysriski kuin huumeet. Siinä missä huumeiden vetämiseen voit kuolla, ei nettikasinoja pelaamalla siihen tuoliin kuole, mutta kaiken hävittyään saattaa vetää itsensä kiikkuun. Näitä tapauksia nimittäin on. Eli kuolla voi, mutta tyyli on eri. Lopputulos kuitenkin sama. Näinpä monen ihmisen terveyden kannalta kaikista pahinta pelaamisessa kasinosivuilla on se, että sä voitat. Se voittaminen lisää sinun pelaamista ja jossain vaiheessa se saattaa kehittyä peliriippuvuudeksi.

Eli se juju mikä näissä on, on tietysti se, että sä voitat toisinaan jotakin. Siksi on helppo kuvitella ja palata saman pelin luokse myöhemminkin, olethan sinä siitä jo voittanutkin. Eihän kukaan pelaisi jos aina vaan häviäisi. Itsellä suurimmat voitot kasinopeleistä on pari kertaa päälle 1000€ ja vedonlyönnillä reilut 600€ viime kesänä. Mutta nämä summat on hiluja siihen summaan, minkä olen hävinnyt. Uskaltaisin heittää sellaisen arvion, että kaikki rahapelit/uhkapelit mukaan lukien vuodesta 1990 lähtien, on mun tappiot yli 50 000 euroa. Jopa reilusti yli. Ja tuo on siis vain arvio, mutta kyllä se tuo summa ainakin on mennyt. Monesti, kun ne voitot menee takaisin sinne. Ei välttämättä kokonaisuudessaan, mutta osa menee takaisin ajatuksella "voitin eilenkin, miksen tänäänkin". Eihän se todellisuudessa niin mene. Talo jää aina voitolle. Aina.
Kuvituskuva: www.vancouverobserver.com

Kuten jo alkupuolella sanoin, pelaamisessa itsessään ei ole mitään väärää ja se on täysin hyväksyttävää. Mutta siinä vaiheessa se on saatanasta, kun ihminen pelaa vaimonsa, lapsensa, talonsa, autonsa, työpaikkansa, kaiken omaisuutensa ja terveytensä. Näitä ihmiskohtaloita on loppujen lopuksi yllättävän paljon, niistä ei vaan puhuta. Ja jokainen on liikaa.

Hyvänä nyrkkisääntönä uhkapelaamisessa on se tosi asia, että pelaa vain se summa mikä sulla on varaa hävitä. Ei yhtään enempää.

Onko sinulla tai läheiselläsi asiasta kokemusta?


Jos nimittäin on ja haluaisit lähettää minulle tarinasi koskien uhkapelaamista, olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksistasi. Voisin sitten julkaista tarinasi tällä sivulla, mutta toki ei julkaista jos niin haluat. Sama homma kuin talvella muiden tarinoiden kanssa, joita tulikin huikean paljon silloin.

Voit lähettää tarinasi minulle sähköpostilla osoitteeseen helvetistataivaaseen(at)gmail.com. KIITOS!

17.7.2016

Torpedo - Velanperintää

Torpedo on alamaailman slangia. Hän on ihminen joka tekee tilaustyönä pääasiassa velanperintää johon luonnollisesti sisältyy väkivaltarikoksia ja/tai sillä uhkailua. Kovinkaan tavatonta ei ole henkirikoksetkaan, riippuen miten isosta jutusta on alunperin kyse. Ja kyllä, täällä ei-enää-niin-lintukoto-Suomessakin näitä on. Yleensä jutut liittyvät tavalla tai toisella alamaailman keskinäisiin asioihin. Olen itse yhteen sellaiseen törmännytkin.

Asuessani etelä-Suomessa kaveri kertoi kuinka joku torpedoksi itsensä esitellyt mies diilasi mm. Lätkää (hasista) ja kukkaa ja hän aikoi siltä sitä hankkia. Kaveri itse pyöritti ns. Nippikauppaa lähinnä pilvellä ja tässä hän mielestään näki pienen bisneksen. No eihän se ihan sujuvasti mennyt alunperinkään. Jotain kaverini oli sitä jeesannut ja sai siitä palkinnoksi Nokian puhelimen, arvoltaan ehkä 150e ja nyt siis eletään vuotta 2010, siis aikaa ennen älyluureja. Innoissaan tästä kertoi ja itse taas mielessäni ainakin pohdin, että tästä ei sille hyvä heilu. Muuttuu vielä saatavaksi. No noin viikkoa myöhemmin tämä torpedo keksi, että kaveri olikin velkaa siitä puhelimesta. En summia muista (ehkä huntti) ja muuta, mutta velkaa oli ja aikaa maksaa tyyliin pari päivää, ehkä max viikko. Kaverini joka nippikauppaa pyöritti funtsi, että mistä vitusti hän rahat siihen taikoo. Väkivallan uhka oli jo olemassa ja kaverilla kuumotusta varmasti lisäsi se, että sillä omien sanojen mukaan henkirikoksia oli vyöllä. Taisi lopulta vanhemmiltaan lainata, koska muuten se velka olisi vaan noussut ja suo olisi vaan syventynyt.
"Tultiin hakee sulta velat veke" Kuvawww.careeraddict.com
Kerran tosiaan tähän torpedoon törmäsin rappukäytävässä. Ihmettelin kuka se oli ja miksi se siinä oli. Kaveri kertoi sitten kuka se oli, tosin syytä siihen, miksi se oli rappukäytävässä kuin odottamassa jotakin, ei koskaan selvinnyt. Itse olin tuona kesänä paljon poissa ja kämppikselle kyllä painotin, ettei sitä pidä sisälle päästää. Tietääkseni se ei tuota alaovella bostausta lukuunottamatta ollut lähistöllä, mutta toisaalta, mistäpä sitä tietää, kun olin viikkojakin poissa. Syy sille, miksi en sitä asuntooni halunnut oli se, että jos olisi alkanut veljeilemään sen kanssa, olisi sama odottanut lopputulemana kuin tälle kaverille, että yhtäkkiä sitä onkin velkaa.

Mun oma kosketuspinta on onneksi hyvin pieni, mutta jo noinkin pienestä sitä heti huomasi ja tajusi, että alamaailmassa asiat menee hieman toisin, kun kavereiden kesken pienet kukkakaupat. Velat voi syntyi tyhjästä jos huomataan heikoksi jota voi kuumotella ja se sillä taipuu. Mä en tiedä miten tälle kaverille lopulta kävi, lähinnä siis sitä, että kuinka kivuttomasti sanan varsinaisessa merkityksessä se siitä eroon pääsi vai pääsikö ollenkaan. Myös yhden toisen paljon itseäni nuoremman jannun meininki jäi itselle täysin auki. Se pyöritti pilveä itä-Suomesta käsin ja kuskasi sitä etelään mm meille pieniä määriä. Se joutui kerran tämän torpedon henkiseen käsittelyyn, kun bisneksiä hieroivat. Lopputuloksena oli kuulemma itku ja pelkotilat, kun henkinen väkivalta oli mennyt kohtuu kovaksi ja päässyt rikkomaan psyykettä.

Itse muutin sekoilujen jälkeen takaisin itä-Suomeen tuona syksynä ja kun jäin aika pian tuosta noista huumekuvioista pois, niin jäi hämärän peittoon monikin asia. Muun muassa nuo.

14.7.2016

Näkökulma: Kieltolaki on portti kovempiin huumeisiin

Se ei valitettavasti ole se kannabis vaikka kuinka niin väitettäisiin ja luultaisiin. On kiva toki uskoa johonkin mitä on toitotettu mediassa ja keskustelupalstoilla, mutta vielä kivempaa olisi uskoa siihen, mikä oikeasti on se porttiteoria kohti kovia huumeita. Se nimittäin auttaa ymmärtämää asioita oikeassa kuvassa. Kuplat yleensä puhkeaa, niin käy vielä tämänkin kanssa.

Äkkiä tulee mieleen sellainen, että millä käytännössä kaikki aloittaa päihteiden käyttönsä? Onko se kannabis? Aika harvalla on, mutta varmasti jotkut jopa tuolla aloittaa (tai suoraan kovilla), mutta eiköhän se suurimmassa osassa tapauksia ole kuningas alkoholi. Ensin vedetään ne elämän ensimmäiset kännit jota seuraa jatkoa monenkin kohdalla, mukana saattaa kulkea tupakka ja sitten vasta kosketaan kannabikseen. Jos kosketaan, ei kaikki vedä hatsia, mutta ne ketkä vetää, elämänkaari on tuollainen, ei kaikilla, mutta suurimmalla osalla.

En siltikään lähtisi osoittamaan sormella alkoholia. Siis, että kaikki olisi sen syytä. Moni silti sillä aloittaa ja tässä on selkeä syy ja seuraus, mutta ei se alkoholin vika kokonaan ole, että jossain vaiheessa ihminen sortuu huumeisiin. Ei se ole myöskään pilven syytä, että näin saattaa käydä. Tai on se tavallaan, mutta nyt päästäänkin siihen aikalailla todellisen porttiteorian kimppuun.

Kieltolaki. Se on se joka ajaa ihmiset monesti vahingon kautta koviin huumeisiin. Miettikää, jannu hiisaa lätkää/kukkaa ja se loppuu. No mitä se tekee? Soittaa tutulle tyypille jolta saattaisi pilveä löytää. Menee sinne ja ups, ei ole nyt pilveä, mutta olisi mulla tämmöistä valkeaa jauhetta. Otatko sitä? No testataan ja se tie aukeaa heti. Tarkoitan tällä sitä, että koska kannabis on kielletty päihde eikä sitä saa kasvattaa himassa, vaan joutuu laittomasti hommaamaan, monesti siellä mistä sitä saa, on muutakin tarjolla. Ja koska kannabis on laiton päihde, huume, on kynnys kokeilla myös muita huumeita loppujen lopuksi aika matala. Jos taas kannabista saisi kasvattaa vaikka se 5 kasvia omaan käyttöön, ei tämä jannu koskaan soittaisi sille diilerille ja menisi sen luokse. Näin hän välttyisi törmäämästä koviin huumeisiin. Siinä on kuitenkin aika heikoilla jos hatsia lähtee hakemaan, eikä sitä olekaan, mutta on muuta, niin tiukkaa tekee kieltäytyä. Ja siinä samalla sosiaalinen paine nostaa päätään. Ja koska kovat huumeet antaa aika maagisen olon alkuun, siihen jää helposti koukkuun ja ralli on valmis.
Kuva: Oma arkisto

Kieltolaki tekee kannabiksesta sekä muista laittomista päihteistä kiellettyjä hedelmiä. Ja monesti juuri se, että joku on kielletty hedelmä, ihmistä kutkuttaa testata sitä. Jos tuo tuosta häviäisi välistä, kokeilu intoakin olisi vähemmän.

En nyt tässä halua maalailla huikeita kuvia kannabiksesta, mutta koska juuri kannabista on väitetty portiksi kovempiin huumeisiin, ja koska kannabiksesta puhutaan huumeena, haluaisin painottaa sitä, että ei se niin mene vaan todellisuudessa tämä kieltolaki sen tekee.

Asia ranskalaisilla viivoilla:

- Kannabis on laiton päihde
- Sitä joutuu siis hommaamaan laittomasti
- Hankkiminen altistaa ihmisen kovien huumeiden luokse, epämääräisiin asuntoihin
- Ja sitä kun on siinä tarjolla ja vaihtoehtona, helposti sortuu niihin

- Jos kannabis olisi laillinen päihde, ei tarvitsisi mennä sinne missä on muutakin tarjolla
- Voisi kasvattaa kotona eikä näkisikään kovia huumeita
- Ihmiset on sinällään kärryillä, että pilvi on porttihuume, mutta tämä johtuu vain sen laittomuudesta
- Kieltolaki aiheuttaa siis sen, että ihminen yleensä näkee piriä, subua yms paskaa
- Mikään päihde ei itsessään aiheuta sitä, että tekisi mieli jotain muuta
- Ei alkoholi, tupakka tai kannabis
- Siksi on loppujen lopuksi ihan turhaa väittää, että alkoholi tai kannabis on syyllinen siihen, että lopulta sniffataan piriä

Oma kokemus aiheesta


Mä itse en ole ikinä syyttänyt kannabista tai alkoholia siitä, että olen muutakin vetänyt. Alkon jälkeen tutustuin pilveen ja sitä hiisasin parisen vuotta, käyttäen samalla alkoholia. Katsoin puoli vuotta vierestä, kännissä ja pilvessä, kun muut valvoi öitä piripäissään ja kertoivat kaikkia siistejä juttuja (omasta mielestä) mitä oli käynyt piripäissään. Sitten ratkesin, kun sitä jengillä siinä oli enkä enää jaksanut olla vain sivusta seuraaja. Eli sosiaalinen paine ajoi lopulta käyttämään piriä ja sen jälkeen olikin jo helppo tyyppailla subua jne. En usko, että piriä tai muuta olisi siinä mittakaavassa koskaan ollut tarjolla jos kannabis olisi ollut laillinen päihde. Jos olisin poltellut vain pilveä, saattaisin sitä edelleen käyttää eikä kokemusta piristä, subusta jne. Näin olisi jäänyt hihaan heittokin testaamatta. Halusin i.v:nä ollessani ankarassa humalassa. 5 sekuntia myöhemmin olin täysin selväpäinen. Kohahti ihan vaan "vähän" ja laattasin kaikki alkoholit veke. Joskus olen sitä miettinyt, että kumpa vaan olisin pysynyt pilvessä, niin olisin säästynyt monelta mielipahalta ja ongelmalta. Jos jotakin haluan syyttää itseni lisäksi siitä, että olen käyttänyt kovia huumeitakin, syytän kieltolakia.

Kannabis on selkeä avain ja vedenjakaja koko huumekupletissa. Sikäli on jopa perusteltua pitää sitä porttihuumeena, mutta vain, koska se laiton päihde. Ei siksi, että se on kannabista.

12.7.2016

Onnellisuus - Tuo ennen niin tuntematon tunne

Tajusin jälleen erään lukijan kommentista fb:n puolella, että perhana, tunne nimeltä onnellisuus on mulle vielä niin uusi tunne, etten osaa olla sen kanssa. Ne hetket, kun tunnen onnellisuutta on niin harvinaisia tunnetiloja ollut mun elämässä, että tämähän on kuin neitsytmatka tuntemattomaan. Ja se vaatii näemmä vielä työtunteja jotta sen kanssa oppii elämään. Ja mikä minulle niin ominaista; sen hyväksyminen osaksi elämää on vaikeaa.

Kun miettii ja muistelee, niin muistikuvat vie pisimmillään yläasteelle, ei kauemmaksi ja yläasteella ne ongelmat alkoi. Se pahoinvointi alkoi silloin. Syitä ja tekijöitä on paljon enkä ala niitä tarkemmin tässä ruotia, mutta varmasti olin kaikkea muuta kuin onnellinen. Jos fakta on se, että oli tuolloin 12-13v kun ekat oireilut alkoi ja nyt olen 33v niin siitä on se 20 vuotta. Ja jos olen saanut kokea, pikku pyrähdyksiä siellä täällä lukuunottamatta, aitoa onnellisuutta vasta viimeisen 2.5 vuoden aikana, 18v on pitkä aika olla onneton tai kemiallisesti muka-onnellinen.

Väitän, että 18 vuotta on sen verran pitkä aika saman toistoon ja pakkojauhantaan, että se takuulla piintyy päähän, muistiin, kroppaan, joka kohtaan niin lujaa ja "pysyvästi", että nyt sitä sitten on kusessa, kun uusi tunnetila on tullut. Ryminällä. Sellaisella volyymillä, kuin hyökyaaltona, tsunamina kimppuun, etten osaa käsitellä sitä. Yritän kyllä, mutta jotenkin sitä vaan ajaa itsensä tiedostamatta heti onnellisuustunteen jälkeen siihen tilaan, että on kaikkea muuta kuin onnellinen. Ja sitten on tyytyväinen jollain sadistisella ajatussoosilla siitä, että "menihän se outo tunnetila pois" ja "nyt ollaan taas tutussa ja turvallisessa tilassa" eli vähintään semipaskana. Puuttuu vain kirjaimellinen omalle olalle taputus, että hienostihan se meni jälleen. Joo mä tiiän, 18 vuoden höykytys vs. 2.5 vuoden korjaus ei ole reilua itselle ja niinpä koitan antaa ajankulua ja sen tehdä tehtävänsä. Kun vastapuolella, sillä itselle tutulla tunteella, on 7 kertaisesti pidempi CV, ilmeisesti näin lyhyessä ajassa ei asiaan isoja muutoksia saa tehdyksi. Toivottavasti ei kuitenkaan menisi 18:aa vuotta asian hyväksymiseen ja ennenkaikkea sen sisäistämiseen. Ei perkele kestä kellään pää jos niin pitkään menisi.

Lähdetään kuitenkin siitä, että aikanaan alkavan psykoterapian aloituksesta vuodessa pitäisi asia olla jo kunnossa. Silleen, ettei onnellisuus olisi enää vain joku outo tunnetila, joka tasaisesti nostaa päätään vedenpinnan yläpuolelle, mutta ei koskaan jää pidemmäksi aikaa päälle. Siitä pitää saada kestävä, vakiintunut tunnetila eikä vieraileva tähti.

Tämä on opettelua ja me ex-narkomaanit osataan olla tosi vaikeita, niin itselle kuin muillekin. Kaikki ottaa aikansa ja kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan, sanotaan ja siihen pitää jaksaa luottaa. On se ennenkin pitänyt kutinsa. Ja vaikka aika onkin se paras lääke, on se samalla ehkä hitain lääke toimimaan.

Mistä muuten johtuu, että jos sanon "tänään oli/on hyvä päivä" niin tästä kiitoksena kohtalo (tai joku, mihin kukin uskoo) päättää, että seuraavat päivät on tuskaa? Onko muilla samanlaisia huomioita? Kun tuntuu, ettei mitään saisi hehkuttaa ääneen, muuten tulee paskaa niskaan kilotolkulla.

9.7.2016

"Jos yksikään kyttä nyt tulee tähän, mä ammun sen"

Elettiin vuotta 2003 tai 2004 ja meillä oli tuona kesänä kaverin kanssa kimppakämppä Joensuun Rantakylässä, surullisen kuuluisan Luotikujan pihasta. Ja kyllä, siitä seiskapihasta, siihen aikaan yhdestä Joensuun pahimmista asuinalueista. Luotikuja, oikealta nimeltään Latolankatu, niitti aikoinaan mainetta juurikin luotien viuhumisien vuoksi. Milloin ammuskeltiin pihalla, milloin sisällä. Kunhan ammuskeltiin. Mä en ikinä muista kumpi vuosi oli tuolloin kyseessä, mutta se ei onneksi kovin olennaista tässä edes ole. Aikaa kun on joka tapauksessa kulunut yli 10v.

Luotikujalle sisään...

Sen toki muistan, että kyseessä oli kevät. Saatiin se kaksio siitä joka oli kooltaan ym oikein passeli. Ylin kerros partsilla varustettuna. Tuossa oli oikein hyvä olla. Ehkä se kaikista pahin hulina oli jo tuolloin tuossa pihassa laantumassa tai sitten me ihan itse sitä ylläpidettiin vielä ainakin tuo kesä, mutta en muista koskaan pihalla nähneeni lapsia leikkimässä. Sen sijaan siinä näkyi elämän nurjapuoli tavalla jos toisellakin. Harmaa betonilähiö jolla oli tietty maine jo valmiiksi luotuna. Se näkyi kyllä.
Huumekauppias töissä. Kuvituskuva www.pointsincase.com

Me tutustuttiin jollain ilveellä huumeita myyneeseen ihmiseen, joka oli ennen tuota ajanjaksoa täysin tuntematon. Jo edesmennyt Kartsa* oli meitä hieman nuorempi ja hän oli omien sanojen mukaan Joensuun ainoa joka myi subutexiä. Sai siltä kaikkea muutakin. Kerran sitten olin hänen kanssaan säätämässä piriä, minä luotikujalla ja hän omassa kodissaan omakotitalossa. Kävi äkkiä selväksi, ettei piriä ollut, mutta texiä olisi. Kaverini, joka hänkin on jo edesmennyt, kirosi ääneen "ei vittu joutuu vetää texiä, voi vitun vittu" ja tuota se jaksoi manata. Syy siihen oli se, että hän oli sitä vetänyt linnassa istuessaan ja siltä laattaamiselta ei meinannut koskaan loppua tulla. Siksi se sitä vastusti, mutta koska kämppä täynnä kavereita sitä haluaa, ei hän nyt yksinkään voisi selvinpäin olla. Ja vieläpä kaupungissa missä ei paikkaa minne mennä, joten olet sitten siellä missä me muutkin. No ajeltiin sinne ja minä menin sitä hakemaan. Kasipallo maksoi tuohon aikaan 50€ per 8mg tabletti. Menin sinne ja hän sitten opasti vähän miten paljon kannattaa ottaa kerrallaan, kaikki kun oltiin melko aloittelijoita vasta tuon kyseisen aineen kohdalla. Itsellä oli itse asiassa yksi ainoa viiva nuuhkittuna tuota ennen ja sen siinä kerroinkin. Kartsa sanoi, että "jakakaa tämä ensin 8:aan viivaan ja tällöin on millin viivoja. Sitten jokainen viiva vielä neljään osaan ja näin saatte 32 pientä viivaa ja sillä pärjäätte kyllä". Me tehtiin työtä käskettyä. Vielä autossa tämä linnassa istunut kaverini hoki sitä samaa "ei vittu menee texin vetämiseksi". Kaippa hän pelkäsi, että taas istuu vessanpöntön edessä koko yön ja kun ilmankaan ei voi olla, koska muut, niin sikäli paska paikka. Tässä sen näki mikä voima sosiaalisella paineella on. Mentiin himaan ja alettiin fiksailla sitä tablettia pienemmäksi. Iso peilin pala oli oikein passeli minkä päällä tätä tehdä. Ja jonkun ajan päästä siinä komeili 32 pientä, tasakokoista viivaa ja tarjotin oli valmis. Ketä ikinä silloin paikalla olikaan, niin loppujen lopuksi kaikilla oli aika kivaa. Myös tällä joka sitä ensin voimakkaasti vastusti. Veikkaan näin jälkikäteen, että siellä linnassa ollessa ne viivat on voineet olla isompia ja koska ei kokemusta aineesta liikoja, oksettamaanhan se pistää. Kuten olen monesti kertonut, subutex oli mulle rakkautta ensi silmäyksellä, joten ensimmäinen kokonainen tabletti sai rakkauden roihahtamaan ilmiliekkeihin. Tuo kesä meni lopulta aika vaikeassa subutex-koukussa.


Huumekauppias


Tämä Kartsa oli hieman kaukainen meille. Se jos kävi kylässä, niin viihtyi tasan sen verran, että myi meille sitä mitä ikinä oltiin vailla, veti vedot, istui femma minsan paikallaan ja lähti pois. Joskus se siinä lomassa fiksaili kamaa eri kokoisiin pusseihin valmiiksi. Mutta noin muuten, niin ei se ikinä oikein meidän kanssa juhlinut. Kerran se tuli "kaikkea vittu löytyy" asenteella ja samalla esitteli uutta ystäväänsä, pienikokoista käsiasetta. Sellainen missä oli se rulla luodeille. Siinä kun se vaa'an kanssa setitti huumeita pusseihin ja sillä todellakin oli kaikkea, niin kertoi hieman Helsingin reissustaan. Siellä oli käynyt silleen, että joku nainen oli soittanut suutaan liian pitkään ja liian rasittavasti. Ilmeisesti piripäissään suuvaahdossa möykynyt ja Kartsalla oli lopulta mennyt hermot sen kanssa. Kartsa oli kaatanut sen naisen maahan, lyönyt aseenpiipun sen suuhun ja raivona kysynyt "vieläkö sulla on vittu asiaa". Ei kuulemma enää ollut.
Olen aika varma, että se ase oli tämän näköinen. Kuva www.mirror.co.uk

Sitten kerran tuona kesänä yht'äkkiä häneen ei saatu yhteyttä. Saatoin pujottaa varovaisen viestin jostain täysin huumeisiin liittymättömästä asiasta, koska tiesin Kartsan ottavan yhteyttä, kun sen näkee. Ja sitten saatiin vihiä, että kytät oli käyneet hakemassa hänet talteen. Sitä en muista oliko hän lukittuna sen perus kolme vuorokautta ja vapaaksi vai tuliko pidätysmääräys ja viikon päästä irti, mutta jokunen päivä siinä meni. Sitten hän soittaa "tulkaa käymään täällä, niin nähdään". Tämä tiesi joka kerta sitä, että jotain olisi saatavilla, yleensä se paljastui vasta perillä. No käytiin Kartsa hakemassa kyytiin ja hän alkaa kertomaan kuinka poliisit piiritti sen asunnon joka ilmansuunnasta ja tekivät koirien kanssa kotietsinnän. Sitä en muista mitä ne löysi, mutta sen muistan, ettei ainakaan asetta eikä ilmeisesti ainakaan kaikkia huumeita. Sillä oli kasipalloa myydä. No Kartsa istuu kohtalaisen kuumaverisenä autoon, asettuu takapenkillä keskelle ja alkaa raivoamaan. Se oli erittäin vihainen, turhautunut ja vittuuntunut virkavaltaa kohtaan. Me ajeltiin siinä ja samalla kuulin kuinka se räpläsi sitä mutkaansa. Se panosti sitä asetta laittamalla yksi luoti kerrallaan paikoilleen, latasi sen ja raivosi "vittu nyt jos yksikin kyttä tulee tähän saatana, niin mä ammun sen!"

Mä aina toivoin ajellessani autolla, ettei poliiseja tulisi härnäämään siihen. Tuona kyseisenä hetkenä mä rukoilin mielessäni "jos joskus voisitte pysyä poissa, niin pysykää nyt!". Uskon nimittäin, että se olisi saattanut ihan oikeasti alkaa tulittamaan niitä kohti jos ne siihen olisi tulleet. Luojalle kiitos, ettei niitä tuona iltana eikä varsinkaan tuona hetkenä näkynyt. Kaikki meni hyvin ja kaikki pääsi kotiinsa.

Kartsa oli nukkunut pois joskus tällä vuosikymmenellä pitkällisten ja vaikeiden sairastelujen jälkeen. Hän hävisi meidän elämästä pikku hiljaa tuon pihalle lentämisen jälkeen, enkä miehestä enää mitään kuullut noin 10:een vuoteen. Tuossa muutama vuosi sitten kuulin kuin sattuman kautta eräältä ihmiseltä, että Kartsalla oli elämä päättynyt, alle 30 vuotiaana. Sitä en tiedä, oliko hän saanut elämänsä järjestykseen tuon 10 vuoden aikana vai oliko meininki ollut loppuun saakka samanlaista kuin ennenkin. Joka tapauksessa lepää rauhassa, nyt ainakin olet ilman kipuja.

*Kartsan nimi on muutettu

...Luotikujalta ulos...

Sen verran railakasta se asuminen tuolla oli, että viikkoa vaille 3kk myöhemmin tuli pitkän biletyksen jälkeen ma aamuna postia vuokranantajalta, että lauantaihin mennessä pihalle. Vuokra-asioita hoitanut ja kirjeen lähettäjä oli toki sopivasti jäänyt edellisen viikon perjantaina kuukauden kesälomalle, eikä kukaan muu osannut asiassa meitä ohjeistaa tai kertoa sitä, että kuinka laitonta tai ei-laitonta tuollainen 6vrk aikaa lähteä menemään oli. Syynä oli jatkuva melu kellonajoista riippumatta niin rappukäytävässä kuin itse asunnossa. No en mä sitä ihmettele yhtään, eiköhän paikkaansa pitänyt. Samana aamuna tuli kuin ironian huipentumana kavereilta vanhan liiton postikortti jossa jostain ihme suklaajunista kuvapiirroksilla höystettynä heitettiin läppää. Tämä kortti ja häätöilmoitus oli mulla siinä molemmissa käsissä ja hieman vertailua siinä kävi, kuinka erilaisilla energioilla varustettuja nämä kaksi eri lappua/korttia olikaan.

Vain palatakseni vielä kerran takaisin


Kuin ympyrä olisi sulkeutunut, muutin samaan pihaan ja vieläpä samaan rappuun kymmenisen vuotta myöhemmin. En sentään samaan asuntoon vaan kaksi kerrosta alemmas. Jos aikaisemmin mun ja monen muun huumeiden vetäminen karkasi viimeistään tuolloin käsistä, nyt oli aika mennä toipumaan. Asuin siinä samassa perkeleen rapussa jälleen, mutta meininki itsellä oli yhtä päinvastainen kuin musta ja valkoinen on toisilleen. Ehkä kohtalo halusi, että siellä missä kaikki alkoi vuosia aikaisemmin hajota, oli nyt aika mennä se kaikki korjaamaan. Ja senhän minä teinkin. Vaikka piha oli sama ja jopa samoja naapureita oli edelleen siellä, ei kukaan minua muistanut ja se ympäristö oli ihan eri. Jos ekalla kerralla ei lapsia näkynyt ulkona leikkimässä ja koko värimaailma oli harmaa, nyt ei muita kun lapsia näkynytkään. Värimaailmaankin oli tullut harmaan tilalle kaikkia värejä ja sävyjä. Saatoin aamulla herätä siihen, kun pihan poikalauma pelaa jalkapalloa tai leikkivät ehkä ironisesti rosvoa ja poliisia. Kaikki ympäristöä myöten oli muuttunut vaikka fyysinen sijainti oli täysin sama.

Kaiken tämän välissä oli vain kaksi kerrosta ja 10 vuotta.

6.7.2016

Orjana rahalle saa hulluuden partaalle

Liiton mielestä ei muutettavassa jatkohakemuksessa on jokin vialla vaikka mikään ei ole muuttunut sitten viime kerran ja koska heihin saa yhteyttä 2h ajan aamulla, muuten leikitään kuollutta, niin revin kaikki korttini ym. Meni kieltämättä tunteisiin. Valvoin ma aamusta ti iltaan klo 23 saakka nukkuen yhden (1!) tunnin ti aamuna. Valvoin siis noin 36 tuntia. Tänään nukutti ja heräsin klo 11:15. Liitosta oli koitettu soittaa 10:45. Heillä näin loma kuukautena yhteydenotot onnistuu 9-11. Mä en tiedä edelleenkään mikä hakemuksessa voi olla vialla. Viesteihin ei vastata mitä lähetin henk.kohtaisen palvelun kautta. Eikä sähköpostiin. Ehkä hätäilen ehkä en, mutta tälleen rahattomana niillä rahoilla olisi kiire. Stressaan ihan vitusti suoraan sanoen. Kolme päivää tässä ollut ihan paskana tämän takia, niin nyt flippas. Nyt kun kortit on tuhottu, asia on just nyt ihan sama -tasolla. Aamulla pitäisi tuonne soittaa, mutta mielenkiinto koko liittoa tai tätä kohta trauman tasolle menevää rahastressiä kohtaan on nolla.
Kun pää leviää epätoivon partaalla, näinkin voi käydä

Rahat olleet loppu jo aikoja sitten ja normaalissa tapauksessa liiton päivärahat olisi olleet tililläni jo eilen, mutta koska kaikki menee vaikeimman kautta ja päin vittua, niin ilmeisesti nekin saa aikaisintaan ensi viikolla. No maksuliikenne tililläni tulee olemaan vaikeaa jatkossa, koska ilman kortteja ja muita ei oikein pysty rahaa käyttämään. Mä en jaksa enää tätä, olen kurkkuani myöten täynnä kaikkea. Tästä tuli näköjään julkinen itkuvirsi joten sori siitä, tarkoituksena ei ole kerjätä sääliä eikä muuta vaan kertoa se, että missä mennään. Mennään vissiin syvälle pimeään metsään. Henkinen vointi on erittäin huono. Alkaa vaikuttamaan fyysisestikin. On vain ajan kysymys milloin mahani alkaa tähän reagoimaan. Kaksi kertaa olen sen kokenut, kun vatsa kääntyy ylösalaisin eikä diagnoosia siihen saada, koska kukaan ei tiedä mistä kivut johtuu. Oma valistunut arviointi on karmea stressi, joka aiheuttaa ne valtaisat kivut.

Sanompahan vain vielä sen, että kellään ei voi ikinä olla niin paha olo, että huumeisiin kannattaa sotkeutua. Tätä se nimittäin on sitten sen jälkeen, kun koittaa saada elämänsä kuntoon. 5.5 vuotta myöhemmin edelleen yhtä helvettiä. Ei joka päivä, mutta kun musta hetki koittaa, ollaan vakavien asioiden äärellä ja syvällä pimeydessä. Joten, mieti kaksi kertaa haluatko tähän kelkkaan. Tästä ei nimittäin pääse pois kuin ehkä näennäisesti. Ilmeisesti kama sai aivosolujani tuhottua siihen malliin, että tänä päivänä siitä kärsii edelleen, hautaan saakka.

Ei ehkä olisi pitänyt koskaan sotkeutua huumeisiin. Jos joku olisi mulle kertonut, että tähän se johtaa myöhemmin, en olisi koskaan vetänyt piriviivoja nokkaan. En ikinä, missään olosuhteissa. Olin nuori, herkkä ja altis houkutuksille. Paholainen nimeltä huume kusetti mua ja sai orjakseen. Se sopimus minkä sen kanssa tein, oli täynnä houkutuksia. Ja lupauksia, jotka näin jälkikäteen mietittynä oli pelkkiä tyhjiä lupauksia vailla mitään katetta. Piru lupasi paljon iloa, hauskoja hetkiä loppu elämäksi. Naisia, rahaa, kavereita, villejä hetkiä joka päivä. Jännitystä, kirkkaita valoja ja onnellista elämää loppu iäksi.

Lopulta mitään näitä en koskaan saanut, mutta se vei katalasti terveyden, niin fyysisen kuin henkisenkin. Ja enkä edes huomannut sitä. Se vei rahat ja sai minut voimaan pahoin. Se tuhosi mun tulevaisuuden hakkaamalla minut tähän kuntoon kuin nyt olen. Nyt taistelen sitä vastaan ja voimat alkaa loppumaan. Kaikki on muuttunut ja ne muutokset on olleet isoja. Vaikka paljon hyvää on mahtunut näihin viiteen ja puoleen vuoteen, samalla olen joutunut kuluttamaan kaikki voimani paholaista vastaan. Paholainen nimeltä huume on pahin vastustaja ikinä ja vain harva sille mitään mahtaa. Minä olen pysynyt aika pitkään pystyssä vaikka kuristusote on ollut luja. Mutta minäkään en pysty loputtomiin laittamaan hanttiin. Ei tässä huumeisiin olla sortumassa, se tie kyllä kerittiin loppuun saakka katsomaan, mutta se mihin tässä ollaan sortumassa on se, että mielenterveys alkaa menemään, koska isoimpana yksittäisenä tekijänä rahattomuus painaa mieltä alas valtaisalla voimalla ja joskus ajatus oman käden kautta lähtemisestä tuntuu hetki hetkeltä vaan paremmalta. Se on aika pelottavaa, kun tuntee vain huojennusta ajatuksesta, että pääsee pois.

Eikä koskaan enää tunne kipua.

4.7.2016

Entäs jos vaan kysyisit, että miten oikeasti jaksan?

Aivan karmea grillaus joka suunnasta. Koko ajan. Kun yksi tai kaksikko lopettaa, joku jatkaa. Pienempää ja isompaa vittuilua ym saa kuulla aivan liian usein. Joskus tuntuu siltä, että sitä hiljaista pään sisällä käytävää vittuiluakin on ilmassa. Ehkä toisinaan heikohko itsetunto ajaa ajatusrallin liian pitkälle ja liian monimutkaiseksi. Mutta. Mä oon vaan väsynyt. Vitun väsynyt tähän painostukseen. Eikä asiaa helpota yhtään erittäin todennäköinen kilpirauhasen vajaatoiminta joka on tainnut ollakin se suurin syy siihen käsittämättömään uneliaisuuteen, voimattomuuteen, jatkuvassa jossain ihme unihorroksessa olemiseen joka alkaa, kun herään ja joka loppuu, kun menen nukkumaan. Ne tunnit siinä välissä, niin ihan kuin olisin unessa koko ajan, mutta silmät auki.

Ne grillaajat. Ensimmäinen ja se kaikista suurin painolastin tuoja on poissa mun ja perheeni elämästä. Puhun hänestä josta tein kirjoituksen keväällä. Varmasti hän osittain ajattelemattomuuttaan sysäsi mun niskaan liikaa, mutta yksi suurimmista oli sen syyttelyn lisäksi se, että välit oli jatkuvasti on-off. Kuukausi kaksi hyvin, kunnes välit jopa 6kk jäissä. Syy joko mitätön tai ei ikinä selvinnyt. Ei mun voimavarat riittäneet käsittelemään enää sitä epävarmuutta ja ihmettelyä mitä riitti vuosikausia läheisen ihmisen kanssa. Välit meni sen yhden kirjoituksen jälkeen ja vaikka pieniä yrityksiä tuhota mm. Meidän Pietarin matka oli ilmassa ja hakusessa, on näin paljon parempi, kun ei olla oltu yhteyksissä.

Toinen onkin sitten jo todellista ihmettelyä. Ihminen jota koitin auttaa 10v jopa päivittäin ja kun en enää pystynyt enkä jaksanut olla kotipsykologi (aloin palamaan loppuun), niin alkoi mun mustamaalaaminen. Mä sanoinkin hänelle kerran, että anteeksi etten osannut sua auttaa, että mä en enää tiedä mitä tehdä. Ehkä joku muu ihminen tai taho voi sua auttaa, mutta minä en. Tätä ennen sain kuulla kuinka olin lyönyt lopullisesti välit poikki häneen. Siis silloin, kun välit oli kunnossa. Olin siis tietämättäni katkaissut välit. Kiva ylläri itselle. No selvitin sitä hänen kanssaan ja vastaus oli tasoa anna jo olla. Ja/tai että sä jaksat. Woot oli eka ajatus. No jotenkin taidettiin saada sovituksi, siis sovituksi vaikkei mitään ollut mitä sopia. No näin se vaan meni. Viimeisen kerran olen hänestä kuullut huhtikuussa, yli 2kk sitten. Välit meni lopulta vissiin siinä kevään kirjoituksen yhteydessä jonkun kommenttini jälkeen, jossa totesin, että mulla on helpompaa ilman teitä kahta. Tuon jälkeen sekä minä että avopuolisoni sai kenkää hänen kaverilistaltaan fb:ssä. Noin kk sitten huomattiin, että hän olikin jo estänyt meidät molemmat. Ja sitten saankin kuulla, että sama ihminen oli uhonnut vetävänsä mua turpaan juhannuksena jos olisin silmien eteen osunut. No enpä ollut osumassa, kun väliä reilusti yli 100km. Mutta tuo uho, mistä se syntyi? Ja olisi aika kiva tietää jos ja kun se on jauhanut paskaa minusta enemmänkin. Tämä on todennäköistä sillä hänellä on tapana niin tehdä "vihollisten" suhteen. Hän ei vastaa yhteenkään viestiin mitä sille olen lähettänyt ja kohta varmaan taas paska lentää tuulettimeen, kun lisää muunneltua totuutta syntyy niistä viesteistä mitä sille pujotin tänään. Toivon hänelle kaikkea hyvää, lähinnä, että saisi itsensä kuntoon eikä vain esittäisi tekevänsä asialle jotain sekä sitä, että jättäisi minut rauhaan saastuneilta jutuillaan.

Kolmas painostaja tässä koko kuviossa on eräs pariskunta jostain täältä päin. Heillä on ollut tapana viime syksystä saakka tehdä kaikkensa, että mulla ja avopuolisollani olisi mahdollisimman vaikeaa. Kapuloita rattaisiin, haukkumista väärien korvien kuullen tai jopa heille osoitettuna, että kuulittehan nyt varmasti. Kaikki on pitänyt vääntää ja kääntää, mutta heillä ei vissiin ole ollut alkujaan tiedossa, että minä ainakin kohtelen jokaista ihmistä niinkuin minua kohdellaan. Jos kohdellaan huonosti, saman saa täältä. Jos hyvin, saman saa täältä. Silloin peli on reilua. Mutta se pelleily, huorittelu, turpaan vedolla uhkailu jo 2v sitten jostain joka lopulta todennettiin yleiseksi viaksi Saunalahden liittymässä (ei kuitenkaan lähtenyt taannoin tanssikutsuun, kun palo pinna ja läikkyi itsellä yli) ja muu egoilu on ollut toki raskastakin kuunneltavaa, mutta toisinaan ei ole voinut kuin nauraa sille väsyneelle pikkusieluiselle toiminnalle. Joskus se kääntyy huvittavuuden puolelle vaikka energiaa syökin. Jos saisin valita, niin en uhraisi sekuntiakaan ajattelua tähän tutkapariin, mutta toisaalta on vähän pakko.

Summasummaarum. Minä itse edelleen vasta opettelen uuden elämän hienouksia, kaikkia näitä pääosin iloisia muutoksia elämässäni, mutta tietyt tahot jaksaa rassata hermoja. Tällä hetkellä diagnoosi on traumaperäinen stressireaktio ja kaupanpäällisinä paskalasti taas selvitettävänä ja monta odottaa kiltisti jonossa vuoroaan, vaikka mitään en ole tilannut. No silti pitää. Ei kovinkaan reilua. Pelkällä olemassa olemisella saa miettiä päänsä puhki asioista mitä ei alunperinkään pitäisi olla olemassa. Syksyllä olisi muutaman lehtihaastattelun lisäksi mm häät mihin rahaa ei olemassakaan enkä todellakaan tiedä miten siitä selvitään, vaikka pidetäänkin pienet ja simppelit maistraattihäät. Mutta silti. Rahahuolet painaa ihan jatkuvasti päälle. Sit siellä odottaa psykoterapia, mahdollinen kokemusasiantuntijakoulutus ja tyttären 1v synttärit näin äkkiä lueteltuna. Paljon samaan kohtaan ja asiat levällään, niin pääkopassa, tilillä kuin muutenkin. Ja tähän kaikkeen, kun ynnätään alussa jo mainittu aikalailla saletti kilpirauhasen vajaatoiminta (5v sitten viimeksi mitattu, silloin aivan viitearvojen rajatuntumassa). Sen seurauksena paino on vaan noussut ja mun energiatasot on ihan maksimissaan hyvänä päivänä 50% sadasta, ollut jo vuosia ja näitä ylimääräisiä muutenkin jo pienestä energiamäärästä hörppääviä syöppöjä on liikaa (eikä eroon tunnu pääsevän), niin äkkiä tulee yksi kysymys mieleen:

Miten mä oikeasti jaksan?

3.7.2016

Näkökulma: Rangaistus vai hoito?

Iso kysymys, johon pitäisi saada vastaus. Oma kanta on ollut jo pitkään, ettei narkomaaneja tai muuten huumeiden kanssa tekemisissä olevia ihmisiä pitäisi rangaista mm. sakoilla, yhdyskuntapalvelulla tai vankilatuomioilla, kun kyseessä on huumeiden käyttäminen tai pienen määrän hallussapito. Mitä hyötyä mistään noista rangaistuksista on käyttäjälle? Toimiiko sakot? Ei. Monesti ne jää vain maksamatta ja vaikka ne maksettaisiinkin, se katkeroittaa virkavaltaa kohtaa ja jopa koko yhteiskuntaa kohtaan. Toimiiko yhdyskuntapalvelus? Tai vankilassa lusiminen/ ehdonalainen? Ei. Nämä jos mitkä katkeroittaa ja lopputulema on sama kuin sakoissa. Viha virkavaltaa ja yhteiskuntaa kasvaa ihan uusiin sfääreihin. Toki joillakin vankila koulii ihmisestä ei-käyttäjän, mutta aika harvassa on. Periaatteessa linnassa lusiminen toimii katkopaikkana ja sen ansiosta se käyttö saattaa loppua, sikäli se toimii, mutta nämä on oikeasti harvassa.

Vuosien 2007 - 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan 3/4 osaa vangeista kärsii päihdeongelmasta. Vuonna 2010 tehdyn uutisen mukaan vangeista 9/10 kärsii päihdeongelmista. Itse vierailin opiskelijan roolissa Pyhäselän vankilassa vuonna 2014. Siellä vankilatyöntekijä (en muista titteliä) kertoi, että noin 95% vangeista on päihdeongelmia. 95%. Ja suurin osa niistä palaa takaisin ja ongelmalle, joka aiheuttaa rikoksia tavalla tai toisella, ei ole tehty mitään.
Kuva: www.dailymail.co.uk

Ei rikosseuraamusrangaistus toimi kuin joissain tapauksissa. Suurimman osalla ei todellakaan. Mun ehdotus olisi seuraava:

Kun ihminen spotataan kaman käytöstä tai pienestä hallussapidosta, neuvotaan tai ohjataan (riippuen tilanteesta) ihminen hoitoon. Joko katkolle, terveyskeskukseen, jollekin terapeutille tms. Tai viime kädessä tilanteen ollessa vakava, niin ihan hoitopaikkaan siltä istumalta jopa. Näillä toimenpiteillä ihmisellä on oikeasti mahdollista päästä kamasta eroon tai ainakin saada poikki se pahin psykoosi tms olotila. Ei ne sakot saa ihmistä lopettamaan, mutta saako juttelutuokio päihdeterapeutin kanssa, josta ehkä seuraa toinenkin käynti, kolmas jne? Paljon todennäköisemmin kyllä. Ja se kait koko kuviossa on se maali? Siihen kait sitä pyritään niillä sakoillakin ym? Mutta kun se ei toimi sakoilla ja muilla, mutta oikean ihmisen luokse pääseminen ja jutteleminen voisi ihan oikeasti auttaa. Tai se katkopaikka/lepopaikka/hoitopaikka? Paljon todennäköisemmin se näillä menee poikki ja loppuu kuin nykyisellä käytännöllä.

Päihderiippuvuus on sairaus


Se voi tarttua ihan kehen vain. Sinuunkin. Tai kaveriisi. Sukulaiseesi. Huumeet ei katso paikkaa, aikaa tai ihmistä, kun se iskee. Yksi väärä päätös, kokeilunhalu, sosiaalinen paine, voi johtaa koko elämän tuhoutumiseen. Niin käyttäjän, kuin lähimmäisten. Kun koukku iskee, siinä kohtaa ihminen on voimaton. Ei kukaan päätä, että isona minusta tulee narkomaani. Sille tielle joutuu, kun tekee sen yhden väärän päätöksen syystä tai toisesta. Ja siihen, kun lätkäistään sakkoja ym tuomioita, niin ei se sitä ihmistä helpota tai auta millään tavoin. Pitääkö sairautta hoitaa rikosseuraamuksien kautta? Ei. Mihin se oikeasti johtaa (suurimmassa osassa tapauksista)? Se johtaa uusiin tuomioihin ja aina vaan isompiin. Se vie olotilat "ihan vitun sama" tasolle jossa millään ei ole väliä ja käyttö vie mennessään. Sitten onkin jo vitunmoinen työmaa edessä.

Tältä vältyttäisiin aika monen kohdalla, jos siinä yhteistuumin mentäisiin ensin tk:lle, siellä pääsee juttelemaan edes jonkun kanssa. Se poikii monesti uusia aikoja ja kun se oikea ihminen löytyy kuuntelijaksi ja juttukaveriksi, eli synkkaa, niin siitä voi tulla vielä hieno tarina jossa onnellinen loppu. Tai oikeastaan onnellinen uuden elämän alku. Todellisuudessa päihdeongelmasta kärsivä ihminen tarvitsee kuuntelijaa, jonkun siihen vierelle joka ei tuomitse sanoilla tai muutenkaan. Eikä yksi, lyhytkin, halaus tee pahaa.

Nykyisellä meiningillä ihmiset voi vaan entistä pahemmin. Kun viha poliiseja, käräjätuomareita ja koko yhteiskuntaa kasvaa kasvamistaan, niin eipä siinä voi liikoja toivoa miten se loppuu. Ihminen on heikko houkutuksia kohtaan, sitä kuuluisaa kiellettyä hedelmää. Ihmisiä kiehtoo tyypata sen laittomuuden takia jo. En hae tällä sitä, että kaikki kama pitäisi saada laillisiksi, mutta haen sitä, että tehdään siitä kielletystä hedelmästä vähemmän kielletty, kun otetaan ne rikosrangaistukset pois?
Huumeita, poliisi joka sakon sijaan ohjaa hoitoon ja lopputuloksena työkuntoinen veroja maksava kansalainen. Näin se parhaassa tapauksessa menisi.

Ja mistä lähtien on ollut yleinen käytäntö, että ihminen joka on sairas, niin sitä rangaistaan? Joo huumeet on laittomia ja siksi sitten lätkäistään kakkua ja tehty tätä iät ja ajat, mutta eikö olisi jo korkea aika vuonna 2016 saada päihderiippuvuuskin sairauslistalle siinä missä muutkin sairaudet? Jos sairaudelle ei tehdä mitään, eli sitä ei hoideta, ei edes yritetä, niin mitäpä sille ihmiselle oikeasti kuuluu? Se voi pahoin, helvetin pahoin. Se on katkeroitunut ja vailla minkäänlaista toivoa paremmasta huomisesta. Yleensä kuolema on se viimeinen merkittävä tapahtuma elämässä. Niinkuin monen muunkin sairauden kohdalla, jos sitä ei hoideta ajoissa.

Mulla on yksi ainoa nöyrä pyyntö päättäjille, poliiseille. Repikää ne sakkolappune ja viekää se ihminen putkan sijaan sairaalaan. Siellä sillä on sentään mahdollisuus, putkassa ja vankilassa ei.